Ei poroburgereita, lohipizzaa ja muita lappikliseitä.
Majoituttuani avaan ikkunan päivänokosilla ja olen jo manaamaisillanni, että keittön tuuletusko se tohisee. Ei, se on koski, joka kohisee.
Illalla mennessä ravintolaan ihmettelen tv-ruutua, jossa on hämärä kuva. Menee aikaa ennen kuin tajuan, että lähetys tulee suoraan veden alta.
Olen Kultahovi-nimisen hotellin Aanaar-nimisessä ravintolassa, jonka Suomen Gastronomien Seura valitsi vuoden 2020 ravintolaksi.
Korona on vastoinkäyminen, mutta hotelli on kokenut kovia ennenkin. Saksalaiset polttivat sen ennen lähtöään syksyllä 1944. Uuden rakentamiseen meni vuosia. Se valmistui 1956. Tällaisia ei kannata miettiä ruskan loisteessa 2020. Sillä kelejä on vielä jäljellä.
Inari on yksi laajan kuntansa taajamista. ”Etelänmies” tuntee paremmin Ivalon lentokentän ja vielä paremmin Saariselän.
Aiemmin Matkailuliiton pitämä hotelli päätyi Nikulan perheelle, kun äiti Maija Nikula osti oman lakkautetun työpaikkansa 1987.
Lapset Heikki ja Kaisu Nikula tulivat etelästä paluumuuttajina ottamaan vastaan äitinsä elämäntyön 2002. Heikki vastaa keittiöstä ja Kaisu hotellista.
”Ruokalistaa eivät täytä kliseiset Lappi-ruoat, vaan yllätyksellinen inarinsaamelaisuudesta nouseva gastronomia.” Näin gastronomit suitsuttivat paikan antimia, joita hankitaan ravintolan takaovelta Jäämerelle.
– Keväällä myynnistä katosi sata tonnia, mutta kesä – erityisesti heinäkuu – oli ennätyksellinen, kun kotimaiset turistit tulivat. Kolme käristystä ja kahvit oli ennen tyypillinen tilaus. Nyt tultiin syömään pitkiä menyitä. Alkoholittomat juomapaketit olivat uusi hittituote. Talvi kuitenkin pelottaa, Heikki Nikula kertoo.
Ruokalistalla nimet ovat ensin inarinsaameksi: esimerkiksi sälttikyeli on siikatartar, määldisšahe on mallaspossu ja luámaneh já vanneepime on hillasorbetti.
Siika on keittiön ehdoton kärkituote. Porosta Heikki Nikula hyödyntää myös vähempiarvoisia ruhonosia ja verta.