Näyttelijä Petri Poikolainen heräsi maaliskuun puolivälissä ensimmäistä kertaa uudessa kodissaan Pieksämäellä.
– Vietin yön yksin, keitin itselleni aamupuuron ja kahvin. Aamupalaa syödessäni kuuntelin Vesterinen-yhtyeen Onnellinen mies -kappaletta. Se on yksi lempibiiseistäni, ja juuri nyt tunnen olevani yksinkertaisesti onnellinen.
Poikolaisen aamutoimet kuulostavat äkkiseltään varsin tavanomaisilta. Sitä ne eivät kuitenkaan ole, kun kertojana on mies, jolta MS-tauti on vienyt näön ja liikuntakyvyn rintakehästä alaspäin.
Poikolainen rakastaa musiikin lisäksi hyvää ruokaa. Uudessa kodissan hän ohjeisti avustajaansa spagettikastikkeen teossa. Liedellä porisevasta kattilasta leijuu vahvasti valkosipulin tuoksu.
Olohuoneessa kunniapaikalla valkoisen piirongin päällä on kaunis, siivekästä leijonaa kuvaava veistos. Petri Poikolainen näytteli pääroolin Teemu Nikin ohjaamassa elokuvassa Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia, joka voitti Venetsian elokuvajuhlilla yleisösarjan.
– Nikki kysyi, että mahtaisiko pystille löytyä paikka kotoani. En sitten laittanut hanttiin. Palkinto on ainutlaatuinen, sillä yleisöpalkinto jaettiin viime syksynä elokuvajuhlissa ensimmäistä kertaa, kertoo Poikolainen.
Huomio ei ole jäänyt yhteen palkintoon.
Maaliskuussa Poikolainen sai myös tietää, että hänet on palkittu parhaasta miespääosasta Egyptin El Gouna -elokuvafestivaaleilla. Piirongin päälle siivekkään leijonan viereen ilmestyy vielä kultainen tähti.
Toukokussa jaetaan vuoden 2021 Jussi-palkinnot parhaille kotimaisille elokuville ja niiden tekijöille. Poikolainen on ehdolla parhaan miespääosan palkinnon saajana.
Maaliskuun lopussa Poikolainen matkusti Osloon Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia -elokuvan Norjan ensi-iltaan. Elokuvaa esitetään myös Ruotsissa.
Elokuva pyörii myös elokuvateatteissa Etelä-Koreassa.
Rooli on yhtä lyhytelokuvan pikkuroolia lukuun ottamatta Poikolaisen uran ensimmäinen elokuvarooli. Se, että elokuva päätyi ehdolle Venetsian elokuvajuhlille oli Poikolaisen mukaan jo iso juttu.
– Leffan tekemisestä olin haaveillut, mutta tämä meni överiksi. Koko työryhmä oli ihan fiiliksissä, kun elokuva pääsi Venetsian elokuvajuhlille. Silloin emme osanneet edes haaveilla voitosta. Oli aika mahtava tunne, kun maailman ensi-illan jälkeen 850 ihmistä seisoi, huusi ja taputti elokuvalle, jossa itse olin pääosassa.
Elokuvassa Poikolaisen esittämä sokea ja rinnastaan alaspäin halvaantunut Jaakko on kotinsa vankina, kunnes päättää lähteä rakkaansa luo.
Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia on elokuva, jonka Poikolainen toivoo voimaannuttavan ja antavan toivoa MS-tautia tai muuta vakavaa tautia sairastaville.
– Koen, että niin julmaa kuin se onkin, niin tämän sairauden kautta elämälleni ja leffan kautta sairaudelle on tullut merkitys, Poikolainen pohtii.
Valmistumisensa jälkeen Poikolainen näytteli muun muassa Seinäjoen kaupunginteatterissa ja kiersi Suomea jyväskyläläisen Teatteri Eurooppa Neljän kanssa.
Teatteriuransa kohokohtana Poikolainen pitää Seinäjoella 2003 ensi-iltansa saanutta Pesärikko-nimistä näytelmää, jonka ohjasi Mikko Roiha. Poikolainen esitti Orvokki Aution romaaniin perustuneessa näytelmässä miespääosaa, hulluksi tulevaa Olavia.
Poikolaisen viimeinen näytös Helsingin kaupunginteatterissa oli joulukuussa 2011 näytelmässä Eila, Rampe ja palvattu onni. – Viimeisten esitysten aikanahan törmäilin kulisseihin ja jouduin etsimään näyttämöllä tukea, koska jalat eivät enää tahtoneet kantaa.
Sairaus eteni vääjäämättömästi. Vuodessa Poikolainen menetti näkökykynsä lähes kokonaan. Näyttämölle ei enää ole paluuta, lapsuuden unelma-ammatista oli luovuttava.
Yleisön eteen Poikolainen palasi entisen opiskelukaverinsa Tuomas Uusitalon rohkaisemana vuonna 2015.
– Kerroin laulujen välissä elämäntarinaani, sitä, miten pitää positiivisuutta yllä. Laulaminen loppui 2017, kun pallea ilmoitti, ettei enää lauleta. Hyvällä tuurilla voin saada vielä yhden laulun laulettua, mutten enempää. Hyräillä voin mukana, mikä on ihan hauskaa sekin. Soitan myös vähän kitaraa, mutta se tuppaa olemaan jo hankalaa.
Lauluiltoja ehti olla muutaman vuoden aikana seitsemän.
Nyt 11 vuotta myöhemmin surutyö on tehty.
– Meillä on vain tämä yksi elämä. En halua tuhlata sitä, vaan nauttia siitä kaikin mahdollisin tavoin.
Pieksämäen Poleenin teatteria kohtaan Poikolainen tuntee lukkarinrakkautta. Teatterikärpäsen puraisemaksi Poikolainen joutui vuonna 1992 nimenomaan Poleenin lavalla.
– Ensimmäinen roolini oli Lännen lokari -näytelmässä. Rooli oli pieni, mutta siinä paikassa ajattelin, että tämä on se juttu, mitä haluan tehdä.
Teatterikorkeakouluun nuori mies pääsi ensiyrittämällä.
Esiintymislavalle Poikolainen ei haaveile enää nousevansa, mutta haluaa tukea ja rohkaista vakavasti sairastuneita kertomalla omakohtaisista kokemuksistaan.
Poikolainen asui viimeiset viisi vuotta Nokialla, jonne hän omien sanojensa mukaan muutti naisen vuoksi.
– Aika pian selvisi, ettei parisuhteella ollut sairauteni vuoksi tulevaisuutta. Minulla ei ollut mitään syytä jäädä enää asumaan kaupunkiin, jossa minulla ei ole avustajia lukuun ottamatta muita ihmissuhteita.
Poikolaisen äiti Sinikka Poikolainen asuu melkein kulman takana omakotitalossa ja veli perheineen Jyväskylässä. Pieksäjärven rannalla perheellä on kesämökki. Poika Lassi Poikolainen asuu Helsingissä, mutta käy mielellään Pieksämäellä.
– Täällä asuu edelleen ja käy paljon kavereitani. Meillä on pienen porukan kalakerho, ja nyt kun itse asun Pieksämäellä on tapaamiset helpompi järjestää.
Poikolaisen kerrostalokolmion lasitetun parvekkeen ovi on raollaan. Kadulta kantautuvat äänet kertovat, ettei aurinko vielä ole onnistunut sulattamaan lunta sohjoksi, ja lintujen kevätkonserttia joutuu vielä odottelemaan.
– Nyt liikkuminen pyörätuolilla kadulla on sen verran haasteellista, että avustaja saa ihan luvallani pukata tuolia. Kun kadut ovat sulat, kelaan kyllä itse kauppareissuille tai torikahveille.
Vasta 46-vuotias mies haluaa pitää mahdollisuuksiensa rajoissa kunnostaan huolta. Vuonna 2018 Poikolainen kelasi puolimaratonin.
– Se oli aika kova juttu. Onneksi minulla oli kovakuntoinen avustaja, joka jaksoi juosta matkan vierelläni.
– Älä pelkää, vastaavaa ei ole kyllä suunnitelmissa, huikkaa Poikolainen hieman huolestuneelta näyttävälle, vasta työnsä aloittaneelle avustajalleen.