Vk-Lohjan tytöt toivat mitaleita kotiin – Myllypuron kisoissa kilpaili 552 telinevoimistelijaa.

Lohjalainen Elli Jokinen sijoittui pronssille D-luokan vanhempien sarjassa. Voiton vei Lotta Ravanti ja toiseksi sijoittui Helmiina Joki-Pesola. Niina Vuorio

toimitus

Voimisteluklubi Lohjan voimistelijat osallistuivat viime viikonloppuna Fliku -82 -seuran järjestämiin tyttöjen telinevoimistelu-kilpailuihin Helsingin Myllypurossa Liikuntamyllyssä.

Voimisteluklubi Lohjan tytöt voittivat viikonlopun kilpailuista neljä mitalia: kaksi hopeista ja kaksi pronssista. Lohjalaisten saaliina oli sekä hienoja onnistumisia että pieniä epäonnistumisia.

Myllypurossa kilpaili viikonlopun aikana 552 voimistelijaa ympäri Suomen, kauimmat Rovaniemeltä asti.

– Voimistelijoiden suoritus oli loistava ja suoritusten arvoa nostaa vielä sekin että kilpailuihin osallistui niin suuri määrä voimistelijoita, kertoi Voimisteluklubi Lohjan valmentaja Emma Davidsson

Hopeaa voittivat Camilla Badermann hypyssä F- luokan vanhemmissa ja Lotta Tenkanen puomilla E- luokan vanhemmissa.

Pronssille ylsivät Elsa Norrby permannolla F-luokan nuoremmissa ja Elli Jokinen D-luokan vanhempien kilpailussa.

B-luokassa ei tällä kertaa ylletty 10 parhaan joukkoon, mutta Sara Färm, Saimi Sundström ja Kiira Alakurtti saivat kaikki hypystä yli 9 pistettä. Lohjalta kilpailuun osallistui lisäksi Miranda Koskela, Enni Ulvio, Pihla Savolainen, Adeline Berg,Nella Hellsten, Anni Hokkanen, Nea Hyvärinen ja Silja Ilves

C-luokassa Camilla Peurala onnistui nojapuu-sarjassaan ja sai yli 9 pistettä 10 pisteen ollessa maksimipiste. C-luokassa kilpailivat myöskin Ida Kangas, Illusia Berg,Janette Koponen ja Säde Leino

D-luokassa Helga Pasma ja Sofia Rahikka taituroivat permannolta yli 8,5 pisteet. Samoihin pisteisiin pääsivät myös Emmi Kiviniemi, Miira Sundqvist ja Wilhelmiina Pietikäinen hypyssä. Elli Jokinen hyppäsi myös loistavasti saaden yli 9 pistettä hypystä.

E-luokassa kilpailivat Lotta Tenkasen lisäksi Helli-Noora Poutiainen ja Ellen Badermann F-luokassa oli mukana Minea Metsäranta, Henniina Närhi,Camilla Badermann ja Elsa Norrby. Camilla Badermann jäi neliottelussa niukasti palkintosijoituksen ulkopuolelle ollen neljäs. Elsa Norrby oli myös F- luokan nuoremmissa neliottelussa neljäs.

– Nyt katseet suunnataan Turun joukkue-kilpailuun, JunnuGymiin, joka kilpaillaan marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Naisten telinevoimistelun luokka-järjestelmässä on kaksi linjaa:

Kilpalinja sekä maajoukkuelinja.

Kaikki voimistelijat aloittavat kilpailemisen B-luokasta ja kilpailemisen pääsee aloittamaan sinä syksynä kun voimistelija täyttää 7-vuotta. Maajoukkue-linjalle pääsee siirtymään sen jälkeen, kun on suorittanut voimisteluliiton timanttimerkin hyväksytysti sekä saatuaan D- luokasta 5. kategorian pisteet.

Kilpalinjalla voi kilpailla aina G - luokkaan asti, joka on kilpalinjan korkein luokka.

Maajoukkue-linjalla kilpaillaan 1. luokasta 5. luokkaan saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjan uimarannat siivottu, Liessaari sai uudet pukukopit – bajamajoissa käsidesit, mutta erillistä koronaohjeistusta rannoilla ei ole
  2. Lohjalle Tytyrin ABC:n viereen nousee uusi kukkaketo – Carunan kaapeliväylälle istutettavan kedon suunnittelee puutarhaohjelmista tuttu Eva Wuite
  3. Tuttu Nahkurintorin lauantaikirppis tekee paluun – ensimmäisen kerran 6. kesäkuuta
  4. Jämerä Kivitalot Oy luopuu Hiidensalmen asuntomessujen townhouse-taloista – Jämerä ja Lohja eivät päässeet sopuun tontin luovutustavasta
  5. Uusi tekniikka tuo konsertit ja valmistujaisjuhlat koteihin – robottikamerat välittävät Lohjan kaupunginorkesterin kevätkonsertin suorana Laurentius-salista
  6. Tulvatilanne Lapissa kiihtyy – Kittilässä ja Rovaniemellä tulva kestänee poikkeuksellisen pitkään
  7. Espanjan jalkapalloliiga jatkuu 11. kesäkuuta
  8. Love No Pain ravasi suomalaisvoiton Solvallassa
  9. Kysely kymmenelle suurelle kaupungille: Lastensuojeluilmoitusten määrä vajosi jopa puoleen, kiireellisiä sijoituksia paikoin enemmän
  10. Unkarin hallitus kaipaa suomalaistutkijalta anteeksipyyntöä diktatuuripuheista
  11. Karjalohjalla järjestettävä Koivu ja tähti -festivaali sai500 euron avustuksen kaupungilta – järjestetään elokuussa
  12. Pesäpallossa ei nähdä hutunkeittoa tulevalla kaudella – kolikonheitto tulee tilalle
  13. Kilpailu bussireiteistä yltyi tulitaisteluksi Ukrainassa – kolme haavoittui
  14. Isänsä taposta epäilty parikymppinen mies vangittiin Jyväskylässä – epäillään myös tapon yrityksestä
  15. Helmarit jatkaa EM-karsintaurakkaansa syyskuussa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Jämerä Kivitalot Oy luopuu Hiidensalmen asuntomessujen townhouse-taloista – Jämerä ja Lohja eivät päässeet sopuun tontin luovutustavasta
  2. Lohjalle Tytyrin ABC:n viereen nousee uusi kukkaketo – Carunan kaapeliväylälle istutettavan kedon suunnittelee puutarhaohjelmista tuttu Eva Wuite
  3. Irtioton nykyisestä suosituksesta ottanut Lintilä STT:lle: "Onhan tämä absurdia, että avataan koulut ja ravintolat, mutta ihmisiä ei päästettäisi mökkeilemään"
  4. Autoilija törmäsi Veikkolassa lapseen suojatiellä ja poistui paikalta – poliisi kaipaa vihjeitä
  5. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  6. Pääministeri Marin sairauslomalla ainakin vielä loppuviikon
  7. Tuttu Nahkurintorin lauantaikirppis tekee paluun – ensimmäisen kerran 6. kesäkuuta
  8. Näköislehdessä tänään: Johanna Hurtig kyseenalaisti vanhoillislestadiolaiset opit – se tiesi lähtöä liikkeestä
  9. Mielipide: Lohjan päättäjiltä tyly liikennelinjaus
  10. Päätoimittaja Päivi Kallo: Onneksi saatiin aurinkoinen viimeinen kouluviikko
  11. Punkit rakastavat peuroja ja kauriita, sanoo asiantuntija: ”Suuri vaikutus punkkien määrään”
  12. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  13. Lohjan tavoitteena on olla paras pyöräilykaupunki 2021, mutta pääkaduilla joutuu yhä pyöräilemään autojen seassa
  14. Uusi tekniikka tuo konsertit ja valmistujaisjuhlat koteihin – robottikamerat välittävät Lohjan kaupunginorkesterin kevätkonsertin suorana Laurentius-salista
  15. Lohjan uimarannat siivottu, Liessaari sai uudet pukukopit – bajamajoissa käsidesit, mutta erillistä koronaohjeistusta rannoilla ei ole

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.