Tokion pöytätennikseen tähtäävä Tapola: "Syömisellä pitää varmistaa, ettei taju lähde"

STT

– Jotkut ovat vammauduttuaan herkkiä lihomaan, ja toiset laihtuvat. Minä olen niitä, jotka eivät saa millään painoa nousemaan.

Pöytätenniksessä Tokion paralympialaisiin tähtäävän Aino Tapolan kommentti tiivistää joidenkin paraurheilijoiden haasteen siitä, miten syödä urheilemisen kannalta oikein. Tapola on neliraajahalvaantunut, ja yksilölliset vaihtelut kehon toiminnassa ovat vielä suurempia kuin vammattomilla urheilijoilla, koska isot lihasryhmät eivät toimi.

– Tutkimustietoa on vähän. Me olemme niin marginaalinen ryhmä, ettei tiedetä, miksi jotkin asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat, Tapola kertoi STT:n haastattelussa.

Haastatteluhetkellä helmikuun lopussa harjoitukset pyörivät tuttuun tapaan Helsingissä Ruskeasuon hallissa, mutta koronavirus uhkasi jo kevään kisoja. Sen jälkeen Tokion paralympialaisetkin siirtyivät vuodella eteenpäin.

Tapola on koronaviruksen uhan takia omaehtoisessa kotikaranteenissa, sillä hän kuuluu vammansa takia riskiryhmään. Tapolan keuhkojen tilavuus on todella pieni, ja sairastumisella olisi hänelle erittäin vakavat seuraukset. Harjoittelukaan ei onnistu, koska hallit ovat kiinni.

Ravintoasioita oppiakseen Tapola kertoo vertailleensa pyörätuolissa urheilevien kaveriensa kanssa.

– Kun on neliraajahalvaantunut, aineenvaihdunta hidastuu todella paljon, eivätkä normaalit luonnonlait toteudu. Lihasmassasta minulla toimii 10–20 prosenttia, kun vertaa vammattoman ihmisen lihasmassaan, Tapola valotti.

Urheileminen kuluttaa energiaa, mutta kuinka paljon? Se on pitänyt oppia kokeilemalla.

– Olen pyrkinyt siihen, että syön säännöllisesti, ettei tule heikotusta, Tapola kertoi.

Hän on kotioloissa vegaani, mutta ei ole ruokavaliossaan ehdoton. Kasvisruokaa on varsin helppo saada kisamatkoillakin, mutta reissussa vaanii silti yksipuolisen syömisen vaara. Siksi Tapola syö silloin tällöin maitotuotteita, kananmunia ja joskus kalaakin.

– Pelkkä riisin syöminen ei riitä, jos ei halua syödä annoksen kanaa. Kanan proteiini pitäisi korvata jollain muulla, Tapola kuvasi reissujen esimerkkiateriaa.

Kotona energian- ja proteiinitarpeen pystyy täyttämään vegaaniruuallakin. Avainsana on syödä vähän, mutta usein.

– Pyrin kolmeen lämpimään ruokaan päivässä, mutta joskus rytmi vaihtelee. Treeneissä minulla on aina smoothie tai muu välipala mukana, Tapola kertoi.

Tapola on harjoitellut pöytätennistä Martti Aution ja Hannu Sihvon valmennuksessa kaksi ja puoli vuotta. Ennen pöytätenniksestä innostumista Tapola pelasi pyörätuolirugbyä, mutta kun joukkuelajiin ei riittänyt pelaajia, hän kokeili yksilölajeista ratakelausta ja miekkailua ennen pingistä.

Joukkuelajin tuntumaa Tapola saa pöytätenniksessäkin, sillä harjoittelukaverina on Anna Pasanen. He pelaavat parapöytätenniksessä joukkuepeliä yhdessä.

Rugby kiehtoo Tapolaa vieläkin, mutta laji on tauolla loukkaantumisriskin takia. Kun tavoittelee paikkaa Tokioon, mahdollisiin murtumiin ei ole varaa.

– Pingiksessä fyysinen kuorma on pienempi kuin rugbyssä, mutta henkinen kuorma on isompi. Ravinnolla pystyy vaikuttamaan, ettei väsy eikä verensokeri romahda, Tapola kertoi.

– En muista, että ennen vammautumista olisi tullut niin kova energiavaje, että tuntuu, että taju lähtee. Ei se ole vielä lähtenyt, mutta syömisellä pitää varmistaa, ettei niin käy, Tapola kertoi.

Ennen vammautumistaan joulukuussa 2012 Tapola oli lupaava pesäpalloilija, joka harrasti myös uimahyppyjä.

– Pesäpallossa pelasin paljon lukkarina, ja tykkäsin, kun siinä tuli painetta vastustajalta. Pingiksessäkin on aika paljon psykologista peliä, ja psyykataan vastustajaa, Tapola kertoi.

Tapola vammautui yläasteen viimeisellä luokalla, kun hän kuivaharjoitteli uimahyppyä Mäkelänrinteen uimahallin volttimonttuun. Selkäydinvamma muutti elämän ja urheilun.

– Vammautumisen jälkeen minulla oli vuoden ajan piilevänä munuaistulehdus, ja munuaiset toimivat silloin enää 20-prosenttisesti. Silloin varoitettiin, ettei saa syödä liikaa proteiinia, mutta kukaan ei sanonut, mikä on liikaa, Tapola kertoi.

Kun munuaiset taas toimivat todella hyvin, proteiini on palannut Tapolan ruokavalioon, mutta maltilla.

– Tuntuu, että proteiinihypetys on muotia, ja kaikkea mainostetaan lisätyllä proteiinilla. Urheilijat voivat saada sitä nykyään varmaan jo liikaakin, Tapola mietti.

Tapola, 22, opiskelee Helsingissä Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaan kuuluvassa Perho Liiketalousopistossa merkonomiksi. Arvokisoihin tähtäävän urheilijan opiskelu sujuu etänä harjoittelun ehdoilla.

Vinkki opiskelupaikasta tuli Perhon koulutuspäälliköltä Tuuli Merikoskelta. 800 metrin juoksun SE-nainen järjestelee opinahjossa opiskelevien urheilijoiden urapolkuja.

– En ollut ennen miettinyt kaupan alaa, vaan hain yliopistoon opiskelemaan historiaa. Tämä on kuitenkin yleishyödyllistä, sillä urheilussakin joutuu brändäämään itseään, Tapola kertoi.

Hän pelaa pöytätennistä kaikkien vaikeimmin vammautuneiden ykkösluokassa, joka on Tokion paralympialaisissa yhdistetty kakkosluokkaan.

– Kahden luokan rankingissa olen nyt 16:s. Kymmenen parasta pääsee rankingilla Tokioon, 11:s karsinnoista ja yksi villillä kortilla. Minulla on siis kaksi vaihtoehtoa, Tapola viittasi karsintoihin ja villiin korttiin.

Paralympialaisten siirto antoi Tapolallekin lisäaikaa harjoitteluun, kunhan koronaviruspandemia vain hellittää.

Kahden luokan yhdistäminen tuntuu maallikosta epäoikeudenmukaiselta, sillä kakkosluokan pelaajien kädet toimivat paremmin kuin ykkösluokan urheilijoiden. Omassa luokassaan Tapola on maailmanlistan nelonen ja on moneen vuoteen ensimmäinen ykkösluokan pelaaja, joka on päässyt kakkosluokassa edes maailmanlistalle.

– Rankinglistalle päästäkseen pitää voittaa kaksi siellä jo olevaa pelaajaa. Me ykkösluokan pelaajat emme saa mitään hyvitystä siitä, että meillä on vaikeampi vamma, Tapola kertoi.

Hän olisi valmis rikkomaan sukupuolirajat, jotta saman vammaluokan pelaajat olisivat samalla viivalla.

– Ehkä olisi oikeudenmukaisempaa, että ykkösluokan naiset ja miehet pelaisivat samassa sarjassa. Kun on näin vammainen kuin minä, sukupuolella ei ole niin merkitystä. Miehillä voi olla vähän pidemmät kädet kuin naisilla, Tapola kertoi ja totesi, että monet pitävät ajatusta radikaalina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjan säästölistalla päiväkotien lakkautuksia – säästöt uhkaavat myös avointen päiväkotien toiminnan jatkoa
  2. Trumpetilla tuttuja säveliä ikäihmisille – Lohjan kaupunginorkesteri tarjoaa iloa sisäpihoilta parvekkeille
  3. Lohjalla alkaa elokuun alussa 6-vuotiaiden valmistava opetus – opetus lähipäiväkodin ryhmässä
  4. Peräänantamattomuus vei nummelalaiset Esa ja Jani Sievisen uintimaailman huipulle – 39 arvokisamitalia valmentajana saavuttanut Esa Sievinen on nyt päättänyt jäädä eläkkeelle valmennustyöstä.
  5. Puut kukkivat Karkalin keväässä – ihastuttava Arboretum Magnolia on taas avoinna pitkän tauon jälkeen
  6. Espoon Mäkkylässä räjähdys poliisioperaation yhteydessä, kaksi poliisia sairaalaan
  7. Silverstonen moottorirata varautuu isännöimään elokuussa kahta F1-kilpailua
  8. Pääministeri Marin koronapaperien julkisuudesta: Tietopyynnöt eivät ole olleet ministerien käsittelyssä
  9. Elinvoimaisuustutkimus selvitti: Lohjan keskustan vireystila on vuodessa kohentunut
  10. Pääministeri Marin jää sairauslomalle vilustumisen vuoksi
  11. Henkilö: Näyttelijä Kari Hietalahti juotti Tommi Korpelan humalaan ja sai tämän innostumaan kalastusohjelmasta – Idea koiran ottamisesta mukaan napattiin Paris Hiltonilta
  12. Britanniassa koronakohussa ryvettynyt pääministerin erityisneuvonantaja arvioi toimineensa järkevästi ja laillisesti
  13. Omistajaohjausministeri Tuppurainen torjuu kokoomuksen ehdotuksen lentojen ostopalveluista: "Ensisijaista on yhteyksien palauttaminen kaupallisesti"
  14. Suomen naisten squashmaajoukkueen ykköspelaaja saa treenikyytiä isältään – EM-kotikisoissa tavoitteena on mitali
  15. Vasemmalle pysäköinti sallitaan: Lohjalainen liikenteenopettaja Ilkka Rauhala ennustaa ongelmia

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.