Stadionremontin kustannukset pullistuvat 300 miljoonaan

STT

Olympiastadionin mittava kunnostushanke on pysynyt aikataulussa myös koronaviruspandemian paineissa. Stadionin perusparannuksen hinta on kuitenkin nousemassa yli 300 miljoonaan euroon.

Hintalapun vahvistivat tiistaina STT:lle sekä rakennuttaja Helsingin kaupunki että stadionin johto.

– Olympiastadionin uudistamishanke valmistuu rakennuttajan ja pääurakoitsijan tiedon ja suunnitelman mukaisesti kesäkuun lopussa 2020, ja Olympiastadion avautuu käyttöön elokuussa 2020, Olympiastadionin johtaja Ari Kuokkanen kertoi sähköpostitse.

– Perusparannus- ja uudistamishankkeen rakennuttajana toimiva Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön rakennuttamisen yksikkö vastaa samalla uudistamishankkeen kustannushallinnasta ja -seurannasta. Rakennuttajan tiedon mukaisesti hankkeen kokonaiskustannukset tulevat olemaan jonkin verran yli 300 miljoonaa euroa.

Ylen MOT-ohjelmassa tuotiin maanantaina esiin alihankkijan työntekijöiden huono kohtelu. Pääurakoitsija Skanska ilmoitti tiistaina, että se tekee epäasiallisesta kohtelusta ja palkkaepäselvyyksistä tutkintapyynnön ja jatkoselvityksen.

– Skanska voi itse asettaa alihankkijan maksukieltoon siksi aikaa, kun työnantajavelvoitteisiin liittyvät epäselvyydet on selvitetty. Lisäksi Skanska lopettaa yhteistyönsä sellaisten alihankkijoiden kanssa, jotka rikkovat vakavasti tai toistuvasti velvoitteitaan tai joiden palveluksessa olevia työntekijöitä on uhkailtu, Skanskan työsuhdepäällikkö Anu Aspiala ilmoitti sähköpostitse.

Skanska selvittää asiaa yhteistyössä Rakennusliiton kanssa.

Stadion-säätiö tuomitsi tiedot työntekijöiden huonosta kohtelusta kannanotossa, jonka se julkaisi nettisivuillaan.

– Olemme erittäin pettyneitä ja pahoillamme, että Skanskan alihankkijoiden työntekijöitä on kohdeltu epäasiallisesti perusparannus- ja uudistamishankkeen työmaalla. Stadion-säätiö edellyttää osaltaan ehdottoman vastuullista ja lainmukaista toimintaa uudistamishankkeen kaikilta osapuolilta, säätiö kommentoi asiaa.

Stadionin peruskorjaus on edennyt sisätöiden viimeistelyyn ja talotekniikan toimintakokeisiin. Penkkien asennus valmistuu Skanskan mukaan alkukeväästä ja koko työmaa kesäkuun lopussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjalle Tytyrin ABC:n viereen nousee uusi kukkaketo – Carunan kaapeliväylälle istutettavan kedon suunnittelee puutarhaohjelmista tuttu Eva Wuite
  2. Tuttu Nahkurintorin lauantaikirppis tekee paluun – ensimmäisen kerran 6. kesäkuuta
  3. Jämerä Kivitalot Oy luopuu Hiidensalmen asuntomessujen townhouse-taloista – Jämerä ja Lohja eivät päässeet sopuun tontin luovutustavasta
  4. Uusi tekniikka tuo konsertit ja valmistujaisjuhlat koteihin – robottikamerat välittävät Lohjan kaupunginorkesterin kevätkonsertin suorana Laurentius-salista
  5. Työttömien määrä kasvoi reilusti kaikissa Länsi-Uudenmaan alueen kunnissa – lomautusten takia Lohjan työttömyysaste jo 13,9 prosenttia
  6. 30 vuotta sitten: St. Laurence Golf avaa porttinsa
  7. Sanna Inkisen näkökulma: Hikeä pukkaa, kun miettii, mitä kaikkea tuoreet ylioppilaat ovat joutuneet kokemaan
  8. Korona-aika muutti ostoskäyttäytymistä – puolet suomalaisista osti keväällä verkosta joitain tuotteita ensimmäistä kertaa
  9. Suomi on taantumassa – bkt supistui toisen neljänneksen putkeen, ja alkuvuonna pudotus kiihtyi
  10. Ricciardo myönsi neuvotelleensa Ferrarin kanssa ennen kuin teki sopimuksen McLarenille
  11. Brasiliassa ennätysmäärä uusia koronatartuntoja, yli 26 400 vahvistettua tartuntaa vuorokaudessa
  12. Kansalliskaarti kutsuttiin apuun pitämään Minneapolisin mielenosoituksia hallinnassa
  13. Yön uutiskooste: Pikavauhtia runnottu laki ravintoloiden avaamisesta on tarkoitus sinetöidä tänään
  14. Kirjoittajavieras Jouko Lindholm: Eteenpäin
  15. Mielipide: Muistomerkki Eeva Joenpellolle Lohjalle

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Jämerä Kivitalot Oy luopuu Hiidensalmen asuntomessujen townhouse-taloista – Jämerä ja Lohja eivät päässeet sopuun tontin luovutustavasta
  2. Pääministeri Marin sairauslomalla ainakin vielä loppuviikon
  3. Lohjalle Tytyrin ABC:n viereen nousee uusi kukkaketo – Carunan kaapeliväylälle istutettavan kedon suunnittelee puutarhaohjelmista tuttu Eva Wuite
  4. Irtioton nykyisestä suosituksesta ottanut Lintilä STT:lle: "Onhan tämä absurdia, että avataan koulut ja ravintolat, mutta ihmisiä ei päästettäisi mökkeilemään"
  5. Villa Haikari avautuu sittenkin kesäksi – Lohjan kaupunki on valinnut uuden yrittäjän, joka ylistää estoitta Lohjaa ja Haikaria
  6. Tuttu Nahkurintorin lauantaikirppis tekee paluun – ensimmäisen kerran 6. kesäkuuta
  7. Mielipide: Lohjan päättäjiltä tyly liikennelinjaus
  8. Laki tiukkenee: Pientä lasta ei saa kuljettaa lyhyttäkään matkaa ilman turvalaitetta, edes taksissa
  9. Kolme nuorta, taitavaa muusikkoa palkittiin Lohjalla
  10. Lohjan tavoitteena on olla paras pyöräilykaupunki 2021, mutta pääkaduilla joutuu yhä pyöräilemään autojen seassa
  11. Uusi tekniikka tuo konsertit ja valmistujaisjuhlat koteihin – robottikamerat välittävät Lohjan kaupunginorkesterin kevätkonsertin suorana Laurentius-salista
  12. Kuljettajia irtisanotaan jäteyrityksissä
  13. Kunta-alan yli 400 000 työntekijälle työehtosopimus pitkän punnerruksen jälkeen
  14. Yli 20 000 sai jatko-opiskelupaikan pelkällä todistuksella
  15. Posti tarjoutui toimittamaan yo-todistukset valmistuville ennen lauantaita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.