Zlatan Ibrahimovic loukkaantui harjoituksissa – pelit pelattu AC Milanissa?

Jos Ibrahimovicin vamma on vakava, saattaa miehen pelit AC Milanissa olla jo pelattu. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT, AFP

Jalkapallon ruotsalaissuuruus Zlatan Ibrahimovic koki kovia seurajoukkueensa AC Milanin maanantain harjoituksissa. Asiasta kertoneen Sky Sport Italian mukaan vamman vakavuus selviää vasta tarkemmissa tutkimuksissa, mutta Ibrahimovic voi olla sivussa pitkään.

Gazzetta Dello Sport kertoi Ibrahimovicin loukanneen pohkeensa ja kärsivän mahdollisesti akillesjännevammasta. Seura ei kommentoinut vammaa uutistoimisto AFP:lle.

Ruotsalaishyökkääjä palasi Italian pääsarja Serie A:han talvella Pohjois-Amerikan MLS:stä ja teki kolme maalia kahdeksassa ottelussa paluunsa jälkeen. Nyt sarja on ollut tauolla yli kaksi kuukautta ja paluun tositoimiin odotetaan tapahtuvan kesäkuussa. Jos Ibrahimovicin vamma on vakava, saattavat miehen pelit AC Milanissa olla jo pelattu. Hänen sopimuksensa AC Milanin kanssa päättyy 30. kesäkuuta.

Tauon aikana Ibrahimovic on viettänyt aikaansa ja harjoitellut pääosin Ruotsissa. Hän ehti olla Italiassa vain pari viikkoa ennen loukkaantumistaan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut