Niklas Moisanderin Werder Bremenille tärkeä voitto – putoamispeikko on silti perinneseuran niskassa

Werder Bremenin tilanne on tukala, mutta se on saanut pelaamistaan uomiinsa Bundesliigan palattua koronavirustauon jälkeen tositoimiin. AFP / LEHTIKUVA

STT

Suomalaispuolustaja Niklas Moisanderin edustama Werder Bremen nappasi lauantaina tärkeän voiton jalkapallon Saksan Bundesliigassa kukistamalla vieraissa Schalken 1–0.

Moisander pelasi koko ottelun vierasjoukkueen keskuspuolustuksessa. Ottelun ainoa maali nähtiin 32. minuutilla, kun Leonardo Bittencourt laukoi pallon vastustamattomasti takanurkkaan.

Voitostaan huolimatta bremeniläisryhmä on sarjataulukossa viimeistä edeltävänä, joten se on putoamisvaarassa. Eroa pykälän ylempänä olevaan Fortuna Düsseldorfiin on kaksi pistettä. Düsseldorf kohtaa sarjakärki Bayern Münchenin myöhemmin lauantaina.

Vaikka Werder Bremenin tilanne on tukala, se on saanut pelaamistaan uomiinsa Bundesliigan palattua koronavirustauon jälkeen tositoimiin. Joukkueen saldo neljästä viime pelistä on kaksi voittoa, yksi tasatulos ja yksi tappio. Kolmessa viime kamppailussaan Werder Bremen ei ole päästänyt yhtään maalia.

Schalken kurssi sen sijaan osoittaa alas, sillä se on pelannut 11 peräkkäistä liigapeliä ilman voittoa. Neljästä tauon jälkeen pelaamastaan ottelusta se on hävinnyt kaikki ja valahtanut sarjataulukossa kymmenenneksi.

Vieraat tulivat vahvasti lauantain kamppailuun, ja Schalke oli avausjaksolla vaikeuksissa. Toisella puoliajalla Schalke paransi esitystään selvästi, mutta vierasmaali pysyi puhtaana.

Werder Bremen oli pitkään vahva menestyjä

Werder Bremen oli pitkään Bundesliigan kestomenestyjä, ja sen tuorein mestaruus on kaudelta 2003–2004. Komeat sijoitukset jatkuivat mestaruusjuhlien jälkeen, sillä Werder oli neljällä seuraavalla kaudella kahdesti toinen ja kahdesti kolmas.

Vuonna 2009 seura voitti Saksan cupin ja ylsi toiseksi sittemmin Eurooppa-liigaksi muuttuneessa Uefa-cupissa. Vielä seuraavalla kaudella Werder oli Bundesliigassa kolmas, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista.

Mikäli bremeniläisseura putoaa Bundesliigasta, se on tilastoharvinaisuus. Werder on viimeksi ollut pääsarjan ulkopuolella kaudella 1980–1981.

Lauantain pelissä Schalken suomalaispuolustaja Malick Thiaw oli vaihdossa.

Muissa Bundesliigan otteluissa Wolfsburg hävisi kotonaan Eintracht Frankfurtille 1–2, Hertha kukisti kotonaan Augsburgin 2–0 ja Mainz taipui 0–1-kotitappioon Hoffenheimille. Suomalaispelaaja Fredrik Jensen ei ollut Augsburgin kokoonpanossa.

Iltapelissä Bayern München murskasi kotonaan Düsseldorfin 5–0. Robert Lewandowski viimeisteli Bayernin osumista kaksi.

Bayern johtaa sarjaa kymmenen pisteen erolla ottelun vähemmän pelanneeseen Borussia Dortmundiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  2. Kysyntä elpyy jo Lohja Spassa Karjalohjalla, Siuntion kylpylä on yhä kiinni
  3. Tanhuhovissa järjestetään ensimmäiset tanssit elokuussa: puitteet mahdollistavat turvavälien toteutumisen
  4. Eläimiä sai paijata aurinkoisessa säässä: Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa Läntisellä Uudellamaalla – Kissanpennut hurmasivat Hennolan tilalla Vihdissä
  5. OP Uusimaan uusi toimitusjohtaja Jussi Huttunen lupaa tasapuolista kohtelua alueille – korona-aika tuonut digiloikan palvelujen käyttöön
  6. Brasiliaa valmentava Sundhage: "Koronavirus on askel taaksepäin naisten jalkapallolle"
  7. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  8. Käsipalloseura Dicken vetäytyy europeleistä, amatööripelaajat eivät voi riskeerata karanteenia
  9. Yhdysvalloissa yli 63 000 uutta koronatartuntaa – vuorokaudessa kuoli yli 770 ihmistä
  10. NHL vahvisti sovun kauden jatkosta – pelit vauhtiin 1. elokuuta Edmontonissa ja Torontossa
  11. Salaliittoteorioita ja syytöksiä puolueellisuudesta – Puola käy presidentinvaalit niin jakautuneessa tilassa, että ehdokkaat eivät suostuneet edes samaan tv-väittelyyn
  12. Juha Honkosen uutisanalyysi: Koronan toinen aalto tulee, olemmeko valmiit?
  13. Barokista videopelimusiikkiin – Lohjan kaupunginorkesterin syksyn konserttiohjelmisto julkaistiin
  14. Kirjoittajavieras Arja Alho: Kosketa minua
  15. Uhrit ovat rohkaistuneet – seksuaalirikoksista tehtiin viime vuonna kolmannes enemmän rikosilmoituksia kuin vuonna 2017

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjalla taas rehtorivalintoja – Pirjo Uutela-Morander valittiin jo toiseen rehtorin virkaan
  2. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  3. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  4. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  5. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  6. Etäsuorituksia, perumisia ja korvauksia – suomalaisten korkeakoulujen suhtautuminen syksyn vaihtoihin vaihtelee
  7. OP Uusimaan uusi toimitusjohtaja Jussi Huttunen lupaa tasapuolista kohtelua alueille – korona-aika tuonut digiloikan palvelujen käyttöön
  8. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  9. Eläimiä sai paijata aurinkoisessa säässä: Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa Läntisellä Uudellamaalla – Kissanpennut hurmasivat Hennolan tilalla Vihdissä
  10. Tanhuhovissa järjestetään ensimmäiset tanssit elokuussa: puitteet mahdollistavat turvavälien toteutumisen
  11. Rippileirit pyörivät Lohjalla sujuvasti koronarajoituksin – keväällä pelättiin jopa, että rippikoulut joudutaan järjestämään etäopetuksena
  12. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  13. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  14. Jyväskylän tulipalon runtelemassa seniorikorttelissa asuu kaikkiaan 200 ihmistä – "Miljoonavahingoista todennäköisesti puhutaan"
  15. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.