Juniorit kirmasivat kentälle rajoitusten kevennyttyä

Valtaosa palloilulajien juniorijoukkueista pystyi aloittamaan pienryhmäharjoittelun toukokuussa. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Monessa seurassa huokaistiin helpotuksesta kesäkuun alussa, kun koronaviruspandemian aiheuttama harjoitustauko viimein päättyi, ja joukkueet pääsivät jälleen tavanomaisiin harjoituksiinsa. Valtaosa palloilulajien juniorijoukkueista pystyi aloittamaan pienryhmäharjoittelun toukokuussa ja täysimittaiset harjoitukset kesäkuussa.

– Sitä oli aika ilo katsoa, varsinkin nuorempia junioreja. He olivat kuin nuoria varsoja, kun painelivat menemään tuolla, helsinkiläisen jalkapalloseuran Käpylän Pallon toiminnanjohtaja Ilkka Rantanen naurahtaa.

Suurena junioriseurana profiloitunut KäPa oli jo koronakeväänä verrattain hyvässä tilanteessa moneen muuhun seuraan verrattuna. Seura oli työstänyt omaa etäharjoituspankkiaan jo pitkälle ja jakoi kevään loppupuolella harjoitteitaan myös monelle muulle seuralle.

– Se (harjoituspankki) oli varsin onnistunut, ja annoimme materiaalit loppupuolella sitten koko valtakunnan käyttöön. Maakunnistakin saimme paljon kiitosta, kun ne olivat veloituksetta kaikkien käytössä, Rantanen valaisee.

KäPa menetti koronan jalkoihin perinteisen kevätturnauksensa, mutta järjestää elokuussa oman Pingviini-cupinsa 2007–2015-syntyneille.

– Kun Helsinki Cup pelataan (6.–11.7.), pitää mennä vähän vakoilemaan, miten siellä järjestetään turva- ja hygieniapuoli.

Tunkua kesäleireille

Perheet ovat lähettäneet innokkaasti lapsiaan jalkapallotoimintaan koronarajoitusten lievennyttyä. KäPan kesäkuun alun jalkapalloleireille tuli niin paljon ilmoittautumisia, että kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan.

– Kun koulut avattiin, katsoimme, että leirejäkin voidaan järjestää, mutta ilmoittautumiset jouduttiin laittamaan kiinni. Neljässä, viidessä päivässä tuli ihan järkyttävä määrä ilmoittautumisia, ja päätimme ottaa sisään tasan sata pelaajaa, Rantanen kertoo.

Toiminnanjohtajan tietoon on tullut vain pari junioria, jotka ovat jääneet pidemmälle tauolle koronakevään jälkeen.

– Ainahan lopettamisia tulee muutenkin. Meille haasteena on se, että seuran joukkueet harjoittelevat eri tasoissa. Selkeästi urheilullisemmat joukkueet olivat koronatauon aikana aktiivisempia kuin haastetason joukkueet, mikä on ihan ymmärrettävää.

Rantasella on keväältä tiedossa pari, kolme tapausta, joissa KäPa-juniorin vanhemmat ovat jääneet työttömiksi. Seuramaksut on sovittu heidän kohdallaan pienemmiksi.

Yksittäisiä poisjääntejä

Pesäpallon tamperelaisseurassa Manse PP:ssä korona sotki liki kaikkien juniorijoukkueiden suunnitelmat halliturnauksista harjoitusten järjestämiseen.

– Valmentajasta ja valmentajan tietotekniikkataidoista riippuen oli etäharjoituksia, mutta aika harvoilla. Treeniohjelmia lähetimme pelaajille, ja niitä sitten jokainen toteutti vähän sen mukaan, mitä ehti ja miten kiinnostusta löytyi, Manse PP:n junioripäällikkö Tanja Valkama sanoo.

– Toukokuussa pelaajat olivat todella innoissaan jo pienryhmäharjoittelusta. Puolitoista kuukautta oli melko pitkä aika pelaajille itsekseen toteuttaa harjoittelua.

Valkaman mukaan pienryhmäharjoituksista jäi pois vain yksittäisiä pelaajia. Lopettamistapauksia ei Manse PP:ssä ole hänen tietoonsa tullut.

Valkama tekee pesistyötä myös kotipaikkakunnallaan Hämeenkyrössä, jossa hän valmentaa paikallisen Räpsän E-tyttöjä.

– Siellä on muutama tyttö, jotka osallistuvat harjoituksiin, mutta eivät halua kesän aikana lähteä muille paikkakunnille otteluihin, Valkama kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoon reilusti enemmän hakijoita – kasvu voi johtua opiston uudistetusta hakujärjestelmästä
  2. Yksikään lohjalainen ei ole saanut koronadiagnoosia kuukauteen – testejä tehdään nyt arkipäivisin Lohjalla jopa 70
  3. Suositukset lähestyvät – Maskien kysyntä kasvoi Lohjalla selvästi
  4. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  5. Ensi viikolla koulujen alkaessa 5 775 lasta ja nuorta palaa lähiopetukseen Lohjalla – "Keskustelemalla voimme lievittää pelkoa"
  6. Maailmanlaajuisesti vahvistettu jo yli 700 000 koronakuolemaa
  7. Sanna Inkisen uutisanalyysi: Naiset johtavat lomautus- ja työttömyystilastoja – Kirivätkö miehet syksyllä ohi?
  8. Toimittajalta: Välillä on hyvä eksyä
  9. Koronavirus on surmannut jo 700 000 henkeä, mutta ihmiskunnan historiasta löytyy pahempiakin tappajia – Musta surma tuhosi 1300-luvulla jopa puolet Euroopan väestöstä
  10. Nordean henkilötietoja pyytäneet kirjeet aitoja
  11. Miksi et lahjoittaisi hiuksiasi hyväntekeväisyyteen? "Minua lohdutti ajatus siitä, että jonkun lapsen tai nuoren itsetunto kohoaa tekoni ansiosta", kertoo hiuslahjoituksen tehnyt Sofia, 29
  12. Ammoniumnitraattia käyttävät niin maatalous, rakennusteollisuus kuin kapinallisryhmätkin – sama aine monien teollisuusräjähdysten taustalla
  13. Kertakäyttömaskin hinta pyörii euron paikkeilla, eli mahdollisen THL-suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa – "Varmasti suomalaiset osaavat käyttää"
  14. Beirutin räjähdyksessä on kuollut yli 70 ja loukkaantunut tuhansia - lue yön uutiskooste
  15. Näköislehdessä tänään: Avoimessa suhteessa elävä Riikka Suominen ärsyyntyi seksin demonisoinnista ja kirjoitti kirjan, jossa käydään vieraissa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  3. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  4. Hurja takaa-ajo Raaseporissa: Moottoripyörän mittarissa 210 kilometrin tuntinopeus
  5. Yksikään lohjalainen ei ole saanut koronadiagnoosia kuukauteen – testejä tehdään nyt arkipäivisin Lohjalla jopa 70
  6. Uusi halpabussi pysähtyy myös Lohjan Muijalassa
  7. Suositukset lähestyvät – Maskien kysyntä kasvoi Lohjalla selvästi
  8. Poliisin pysäyttämä ''varas'' olikin Hiidenrannan kauppias – Antti Raiski lupaa tarjota ilmoittajalle pullakahvit
  9. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  10. Ensi viikolla koulujen alkaessa 5 775 lasta ja nuorta palaa lähiopetukseen Lohjalla – "Keskustelemalla voimme lievittää pelkoa"
  11. Rajavartiolaitoksen vuokra-auton räjähdystä tutkitaan Torniossa – viranomaiset eivät kommentoi, oliko kohde valittu sattumalta
  12. Ainakin 50 on kuollut ja yli 2 700 loukkaantunut valtavassa räjähdyksessä Beirutissa Libanonissa
  13. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  14. Peruskouluverkko harvenee seuraavien 20 vuoden aikana entisestään, arvioi Opetushallitus – jyrkimmässä laskelmassa nykykouluista voitaisiin sulkea lähes puolet
  15. Satakunnassa järjestettiin naakkajahti – Kokemäellä saalis jäi heikoksi, Siikaisissa metsästäjä haavoittui

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.