Brasiliaa valmentava Sundhage: "Koronavirus on askel taaksepäin naisten jalkapallolle"

Pia Sundhage valmensi Yhdysvaltain naiset olympiakultaan vuosina 2008 ja 2012, ja kotimaansa Ruotsin hän luotsasi EM-pronssille 2013 ja olympiahopealle 2016. JONAS EKSTRÖMER / LEHTIKUVA

STT–TT

Jalkapallon menestyksekkäimpiin valmentajiin kuuluva Pia Sundhage pelkää, että koronaviruksen aiheuttamat ongelmat torppaavat naisten jalkapalloilun lupaavan nousukierteen. Naisten ottelujen arvostus nousi kohinalla viime vuonna, kun Ranskassa pelatuissa MM-kisoissa nähtiin taidokasta peliä, ja ottelut vetivät yleisöä paikan päälle ja tv-ruutujen ääreen.

– Nyt näyttää siltä, että otamme askeleen taaksepäin. Hyvä kierre katkesi koronaviruksen takia, mikä ei ole avuksi naisten jalkapallolle, Sundhage sanoi uutistoimisto TT:n haastattelussa.

Ruotsalaisvalmentaja on tuttu muun muassa Ruotsin ja Yhdysvaltain naisten maajoukkueiden luotsina. Amerikkalaiset hän valmensi olympiakultaan 2008 ja 2012, ja kotimaansa Ruotsin hän luotsasi EM-pronssille 2013 ja olympiahopealle 2016.

Elokuusta 2019 hän on valmentanut Brasilian naisten maajoukkuetta, mutta on koronaviruspandemian takia jumissa Ruotsissa.

– Tulin käymään Ruotsiin maaliskuun Ranskan-turnauksen jälkeen. Minun piti olla täällä vajaa viikko, mutta olen täällä vieläkin. Mutta ehkä olin onnekas, Sundhage viittasi Brasilian huonoon koronavirustilanteeseen.

Julkisuuden sauma jäi käyttämättä

Sundhage toivoo, etteivät ihmiset kääntäisi selkäänsä naisten otteluille, kun urheilu joskus palaa normaalimmaksi. MM-kisat 2019 olivat ainakin hyvä enne.

– MM-kisojen suosion kasvu oli ilmiömäinen. Media kiinnostui, mutta myös peli parani. Ottelut olivat teknisiä, fyysisiä ja erittäin tasaisia, Sundhage korosti.

Sundhage, 60, arvioi, että naisten jalkapallon suosiolle olisi tehnyt hyvää, jos naisten sarjat olisi aloitettu useammassa maassa ennen miesten otteluja.

– Ihmisillä oli kova hinku nähdä jalkapalloa. Jos ensin olisi näytetty tv:ssä naisten otteluja, se olisi ollut lajilta tuen osoitus. Olisimme voineet jatkaa viime vuoden MM-kisojen buumia, Sundhage arvioi.

Brasilia tähyää kokenein voimin Tokioon

Brasiliassa Sundhagen tehtävänä on auttaa naisten jalkapalloilua nousuun. Hän on maan naisten maajoukkueessa ensimmäinen ulkomaalaisvalmentaja, ja vielä nainen.

– Maan jalkapalloliitto yrittää muuttaa asenteita siihen suuntaan, että naisetkin voivat pelata futista ja satsata siihen, Sundhage sanoi.

Brasilialla on joitakin maailman huippupelaajia, kuten usein maailman parhaaksi valittu 34-vuotias Marta ja jo 42-vuotias Formiga. Joukkueen päätavoite on vuoteen 2021 siirtyneissä Tokion olympialaisissa.

– Minulla on se käsitys, että Brasiliassa kokeneiden pelaajien motivaatio on korkealla, vaikka kisat siirtyivät. Niin monet kyseenalaistavat heidän jatkamisensa, mutta kokemus auttaa, jos vain säilyy vammoitta, Sundhage arvioi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tammisaaren syysmarkkinat peruttu – koronaohjeita mahdoton noudattaa 30 000 vierailijan tapahtumassa
  2. Hamilton piti Bottaksen takanaan Barcelonan sadasosakamppailussa – "Tiesin, että Lewisin kanssa tulisi tiukkaa"
  3. Lohjalla ilmaisten kasvomaskien jakelusta päätöksiä viimeistään alkuviikosta – uusia koronavirustartuntoja ei ole vähään aikaan ilmaantunut
  4. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  5. Koronatestauksissa uusi ennätys Lohjalla – uusia tartuntoja ei ole havaittu puoleentoista kuukauteen
  6. Huumekuski pakeni poliisia Lohjalla – auto ulos tieltä, ratissa kortiton nainen
  7. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  8. Koulujen ylijäämäruoan myynti käynnistyi jälleen Lohjalla: "Jatkamme sitä koronatilanteen mukaan – muutoksiin ollaan valmiita"
  9. Koronavirus heijastui Länsi-Uudenmaan Säästöpankin alkuvuoden tulokseen – kiinteistönvälittäjillä on ollut Lohjan alueella kiirettä
  10. Nummelan lentokenttä on 80-vuotias – tuhatkunta ihasteli vanhoja koneita lauantaina
  11. Lohjalla puretaan koronatestijonoa jälleen lauantaina
  12. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  13. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  14. Kypsynyt Kotkaniemi loistaa Montrealin tähtenä
  15. Unelmana balettitanssijan ammatti – lohjalainen 10-vuotias Luka Leppänen aloitti opinnot Kansallisoopperan balettikoulussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.