Kubica korvaa tällä kertaa Räikkösen Hungaroringin ensimmäisissä harjoituksissa

Kubica on parhaimmillaan kaasutellut formula ykkösten MM-sarjassa neljänneksi kaudella 2008. . AFP. / LEHTIKUVA

STT

Formula-talli Alfa Romeon testikuljettaja Robert Kubica ajaa perjantain ensimmäisissä harjoituksissa Kimi Räikkösen paikalla, kun formula ykkösten MM-sarja jatkuu viikonloppuna Unkarin Hungaroringillä. Puolalainen Kubica pääsi harjoitusvauhtiin jo viime viikolla Itävallassa, kun hän kaasutteli Räikkösen tallikaverin Antonio Giovinazzin sijaan perjantain ensimmäisen harjoitussession.

– Emme voi unohtaa, miten tärkeää auton kehittäminen on, etenkin tällä tiivistetyllä kaudella. Talli tarvitsee tietoa ja palautetta, ja minä olen täällä sitä varten, Kubica kertoi tallin tiedotteessa.

Kubica palasi viime kaudella F1-kisakuljettajaksi Williamsin ratissa. Puolalainen loukkasi vakavasti kättään Italiassa vuonna 2011 tapahtuneessa rallionnettomuudessa.

Parhaimmillaan Kubica kaasutteli formula ykkösten MM-sarjassa neljänneksi kaudella 2008.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  6. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  10. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  13. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  14. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  15. St. Honoré täyttää 35 vuotta: Musiikkiklubi esiintyy keskiviikkona paikan päällä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.