KHL:n kiinalaisseura teki ratkaisunsa – koronaviruspandemia ajoi Kunlunin evakkoon

Jokerit ja Kunlun Red Star ottivat yhteen KHL:n ottelussa viime tammikuussa. Kuvassa Jokereiden John Norman ja Kunlunin Jake Chelios. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Jääkiekkoliiga KHL:n kiinalaisseura Kunlun Red Star pelaa tulevan kauden pelinsä koronaviruspandemian takia evakossa Moskovan liepeillä. KHL uutisoi seuran päätöksestä keskiviikkona verkkosivuillaan .

Sarjassa vuonna 2016 aloittanut Kunlun on tähän asti pelannut kotipelinsä Pekingissä ja Shanghaissa. Evakossa pelaaminen ei ole KHL:ssä uusi asia, sillä Avangard Omsk joutui kotiareenansa sortumisuhan takia evakkoon 2 600 kilometrin päähän Moskovaan vuonna 2018.

Suomalaishyökkääjä Olli Palola pelasi viime kaudella Kunlunissa, mutta hän ei ole tehnyt uutta sopimusta.

Koronaviruspandemia on iskenyt laajasti monikansalliseen KHL:ään. Moni seura kamppailee talousvaikeuksissa, ja tulevaa kautta vaikeuttavat myös matkustusrajoitukset. Esimerkiksi Helsingin Jokerit joutuisi nykyrajoituksilla aina rajan ylittäessään karanteeniin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juha-Pekka Lehmus: "Olen asiajohtaja - lohjalaiset, tulkaa juttelemaan!"
  2. Cafe Laurissa pidetyssä kahvitilaisuudessa varautuneen positiivinen tunnelma – Lohjan matkailun katse jo ensi kesässä
  3. Lohja näkyy ja kuuluu Tuusulan asuntomessuilla – Järvikaupunki kiinnostaa kävijöitä
  4. Leipomo J.W. Virtanen: Nyt tuli sata vuotta täyteen!
  5. Nummelan lentokenttä on 80-vuotias – tuhatkunta ihasteli vanhoja koneita lauantaina
  6. Pikkuruisista selkärangattomista tuli sosiaalisen median lemmikkejä – avaruudessakin seikkailleiden karhukaisten söpö ulkomuoto ja uskomaton sitkeys kiehtovat
  7. Yön uutiskooste: Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään
  8. Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa"
  9. Yhdysvallat solmi 1,5 miljardin dollarin rokotesopimuksen – Trump toivoo rokotteen valmistuvan ennen vaaleja
  10. Lukashenkon vastaiset protestit jatkuvat Minskissä kolmatta yötä
  11. Joonas Korpisalolle torjuntaennätys NHL:n maratonottelussa – kohtaaminen Tampa Bayn kanssa neljänneksi pisin peli liigan historiassa
  12. Ydinsukellusvene Kursk upposi 20 vuotta sitten onnettomuudessa, joka oli kova isku Venäjän ylpeydelle
  13. Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun lomien jälkeen
  14. Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ensimmäiset kiirehtivät opintielle jo eilen
  15. Valtiovarainministeriön on määrä saada valmiiksi ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi – neuvotteluissa etsitty keinoja esimerkiksi vientiteollisuuden auttamiseksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.