Oliver Lindelliltä upea kierros golfin Euroopan-kiertueella

Lindell oli hyvässä vireessä jo viime viikonloppuna ollen 25:s Euroopan-kiertueen avauksessa koronatauon jälkeen. KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA

STT

Oliver Lindell on aloittanut golfin miesten Euroopan-kiertueen ja haastajakiertueen yhteiskilpailun Itävallassa loistavasti. Suomalainen kiersi kisakentän Itävallan Ramsaussa 64 lyönnillä (6 alle par-tuloksen) ja on kilpailussa toisena lyönnin perässä Australian Deyen Lawsonia, kun avauskierros on vielä muutamalta pelaajalta kesken.

Lindell aloitti kierroksensa maltillisesti kahdella par-tuloksella, mutta rei'illä 3–12 porvoolainen oli liekeissä. Kymmenelle reiälle Lindell taikoi seitsemän birdieä. Kierroksen loppu sujui hieman heikommin, kun viimeiset kuusi reikää kulkivat lyönnin yli par-tuloksen.

Lindell oli hyvässä vireessä jo viime viikonloppuna ollen 25:s Euroopan-kiertueen avauksessa koronatauon jälkeen.

Muiden suomalaisten päivä oli vaisumpi. Roope Kakko kiersi kentän par-tulokseen, mutta Sami Välimäen, Kim Koivun ja Antti Ahokkaan tulos painui yli parin. Janne Kasken ja kilpailuun varasijalta päässeen Juuso Kahloksen kierros on kesken.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tammisaaren syysmarkkinat peruttu – koronaohjeita mahdoton noudattaa 30 000 vierailijan tapahtumassa
  2. Lohjalla ilmaisten kasvomaskien jakelusta päätöksiä viimeistään alkuviikosta – uusia koronavirustartuntoja ei ole vähään aikaan ilmaantunut
  3. Hamilton piti Bottaksen takanaan Barcelonan sadasosakamppailussa – "Tiesin, että Lewisin kanssa tulisi tiukkaa"
  4. Koronatestauksissa uusi ennätys Lohjalla – uusia tartuntoja ei ole havaittu puoleentoista kuukauteen
  5. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  6. Huumekuski pakeni poliisia Lohjalla – auto ulos tieltä, ratissa kortiton nainen
  7. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  8. Koulujen ylijäämäruoan myynti käynnistyi jälleen Lohjalla: "Jatkamme sitä koronatilanteen mukaan – muutoksiin ollaan valmiita"
  9. Koronavirus heijastui Länsi-Uudenmaan Säästöpankin alkuvuoden tulokseen – kiinteistönvälittäjillä on ollut Lohjan alueella kiirettä
  10. Lohjalla puretaan koronatestijonoa jälleen lauantaina
  11. Nummelan lentokenttä on 80-vuotias – tuhatkunta ihasteli vanhoja koneita lauantaina
  12. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  13. Unelmana balettitanssijan ammatti – lohjalainen 10-vuotias Luka Leppänen aloitti opinnot Kansallisoopperan balettikoulussa
  14. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  15. Kypsynyt Kotkaniemi loistaa Montrealin tähtenä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.