Leeds palaa Valioliigaan yli 15 vuoden tauon jälkeen

Leedsin kannattajat pääsivät perjantaina juhlimaan Marcelo Bielsan valmentaman joukkueen paluuta Valioliigaan. . AFP. / LEHTIKUVA

STT

Takavuosien menestysseura Leeds United palaa Englannin korkeimmalle jalkapallotasolle 16 vuoden tauon jälkeen. Englannin liigan mestaruussarjaa johtavan Leedsin nousu Valioliigaan varmistui, kun sarjassa toisena oleva West Bromwich kärsi 1–2-vierastappion häntäpään Huddersfieldille.

– Olemme tulleet takaisin, seura iloitsi Twitter-tilillään hetki nousun varmistumisen jälkeen.

Argentiinalaisen Marcelo Bielsan valmentaman Leedsin ero West Bromwichiin on viisi pistettä. Leedsillä sarjaotteluita on jäljellä vielä kaksi, West Bromwichilla yksi.

Leedsin 2000-luku on ollut vaikea, sillä seura esiintyi Valioliigassa viimeksi kaudella 2003–04. Se putosi Mestaruussarjaakin alemmas Ykkösliigaan kausiksi 2007–10. Suuri tekijä seuran viimeaikaisessa nousussa on ollut räväkän pelitavan joukkueelle luonut Bielsa, joka johti joukkonsa jo viime kaudella sarjassa kolmanneksi.

Urallaan esimerkiksi Argentiinan ja Chilen maajoukkueita, Marseillea sekä Lilleä valmentanut Bielsa, 64, lukeutuu 2000-luvun vaikutusvaltaisimpien jalkapallovalmentajien joukkoon, vaikka hän ei olekaan voittanut valmennusurallaan suuria mestaruuksia.

Muun muassa nuoremman sukupolven huippuvalmentajat Pep Guardiola ja Mauricio Pochettino ovat ottaneet Bielsalta vaikutteita.

Turbulenttinen seurahistoria

Kolmesti Englannin liigamestaruuden voittanut Leeds muistetaan saarivaltion suurseurana etenkin 1960- ja 1970-luvuilta. Joukkue juhli Englannin mestaruuksia 1969 ja 1974 ja nappasi niiden lisäksi useamman kakkossijan.

Joukkue putosi divariin kausiksi 1982–90, mutta teki uuden nousun mestarijoukkueeksi. Kolmannen liigamestaruutensa joukkue voitti kaudella 1991–92.

West Bromwichin suora nousu takaisin Valioliigaan on nyt uhattuna. Kolmannella sijalla sen niskaan hönkii pisteen vähemmän kerännyt Brentford, joka on voittanut kaikki seitsemän otteluaan koronatauon jälkeen ja pelannut yhden ottelun West Bromwichia vähemmän. Brentford kohtaa lauantaina vieraskentällä Stoken.

Kaksi parasta Mestaruussarjan joukkuetta nousee suoraan Valioliigaan. Sijoille 3–6 sijoittuneet pelaavat pudotuspelit yhdestä nousupaikasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.