Joensuun Maila näytti toistamiseen kaapin paikan Sotkamolle

STT

Joensuun Maila kiristi kilpailua miesten Superpesiksen runkosarjan voitosta aiheuttamalla Sotkamon Jymylle toisen pisteettömän ottelun kolmeen päivään. Mestaruutta puolustava JoMa haki tiistaina puhtaan 2–0-voiton Sotkamosta, mutta joutui nyt tyytymään Mehtimäen 2 100 katsojan edessä kahden pisteen kotivoittoon 1–0 (3–3, 5–1).

Jymy oli avausjakson kolmostilanteissa edellä 10–7. Vieraiden jokerien vire ei ollut huipussaan, vaikka Lauri Rönkkö löi juoksuista kaksi ja Roope Korhonen yhden. Jokeri Aleksi Rautiainen löi ja toi isännät johtoon vieneet kaksi juoksua. JoMa kävi kahden juoksun johdossa myös Konsta Kettusen kunnarilla (1+0).

Toisen jakson voittojuoksun iski Mikko Kemppainen. Voitto oli joensuulaisille kahdeksas peräkkäinen.

Isäntien tehomiehet olivat kaksi juoksua tuonut polttaja Kettunen (8/9) ja vaihtaja Topi Hurskainen (7/9).

Jymystä erottuivat jokeri Rönkkö (3/8) ja kaikissa vaihtolyönneissään onnistunut Niko Korhonen (6/7).

KPL palautti tuplavoitot ottaneen Tahkon arkeen

Kouvolan Pallonlyöjät kiilasi pisteen päähän kärkijoukkue Sotkamon Jymystä voittamalla Hyvinkään Tahkon 2–0 (3–1, 7–2). Tahkolla oli alla kaksi täyttä kolmen pisteen voittoa.

– Otin tauolla suklaata ja pullon limpparia. Onneksi ”Kode” (Toni Kohonen) löi avausjaksolla tarvittavat juoksut. Ulkopelimmehän oli koko ottelun voiton arvoista, kommentoi KPL:lle toisella jaksolla viisi juoksua paukutellut Jere Dahlström.

Koplan kaikki avausjakson juoksut iski kahdella lyönnillä Kohonen, jonka ensimmäinen merkkaamattomana kakkosväliin uponnut lyönti yllätti kakkoskoppari Teemu Rouhiaisen lisäjuoksun arvoisesti. Kotipesään Rouhiaisen eteen pudonneilla Kohosen lyönneillä juoksivat Santeri Löppönen, Matti Latvala ja Matti Saukko.

Kohonen kotiutti toisella jaksolla kertaalleen. Isäntien etenijöistä Latvala ja jokeri Saukko kiersivät kentän kolmesti mieheen.

KPL:n palkitut olivat avausjaksolla ilman kärkilyöntiä jäänyt jokeri Dahlström (6 kärkilyöntiä/11 yritystä) ja lukkari Janne Kivipelto (3/6).

Tahkon onnistujia olivat jokeriksi toisella jaksolla vaihdettu kahden kotiutuksen Teemu Nikkanen (5/7) ja vaihtaja Jere Vikström (9/12).

Vedolle jälleen täydet pisteet Seinäjoelta

Seinäjoen Jymy-Jussit voitti kauden avauskierroksella Vimpelin Vedon vieraissa, mutta joutui myöntämään torstaina vimpeliläiset paremmakseen toistamiseen Seinäjoella. Liki seitsemän vuoroparia tasaisena pysynyt kamppailu päättyi Jussien tappioon 0–2 (4–5, 3–10).

Veto varmisti avausjakson voiton neljän juoksun sisävuorollaan neljännen vuoroparin avaavalla. Matias Rinta-aho löi vuoron juoksuista kaksi, Perttu Ruuska ja Janne Mäkelä juoksun mieheen.

Jussit johti toista jaksoa kolmannen vuoroparin avaavansa jälkeen 3–1, kunnes Veto laittoi ison vaihteen päälle. Vieraiden kolmannen tasoittava tuotti yhdeksän juoksua, johon sisältyivät Mäkelän (1+1), Olli Heikkalan (1+0) ja Rinta-ahon (1+2) kunnarit.

Jussien osaavimmat olivat kaksi juoksua tuonut vaihtajajokeri Ville Viita (9/10) ja kolme juoksua lyönyt kotiuttajajokeri Jukka-Pekka Vainionpää (8/13).

Vedon tilastoässät olivat 1+4 juoksua lyönyt sieppari Rinta-aho (9/12) ja kolme juoksua tuonut Heikkala (10/12).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  2. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  3. Länsi-Uudenmaan asuntomurtojen suma selvisi – Poliisi: "Miesjoukko kiinni tarkkasilmäisten ansiosta"
  4. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  5. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  6. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  7. Näyttelijä Maija Karhi on kuollut – Yle: Voitti Jussi-patsaita jo 1950-luvulta lähtien
  8. ”Kuin pienellä lomalla kävisi” – Lohjan Seudun Soutajat juhlii 30-vuotista taivaltaan soutukilpailulla
  9. Karstuntie kuntoon elokuun aikana: Teräsverkkoa rakenteisiin – päällystystyö alkaa 17.8.
  10. Suurseurojen ykköspyssyt tulehdustilassa Mestarien liigan neljännesvälierien alla
  11. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  12. Suomessa todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa – Husin apulaisylilääkäri: "Trendi on ylöspäin, mistä pitää olla huolestunut"
  13. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  14. STM:n Varhila: Kasvomaskisuositus tulee, jos koronatilanne huononee
  15. Kauniiden asioiden äärellä: Terttu Aholan spontaani luonne näkyy hänen teoksissaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.