Debytantti ja konkari kruunattiin Kuninkuusraveissa – uusi ravikuningas ratkaistiin päätösmatkalla

Antti Tupamäen ohjastama Hetviina voitti kuningatarkilvan lauantaisen avauksen tapaan myös toisen osamatkan. Juha Harju / LEHTIKUVA

STT

Ravikuningas- ja kuningatar ratkottiin sunnuntaina Seinäjoella.

Hetviina oli voittanut kuningatarkilvan kaksi ensimmäistä osamatkaa. Myös päätösmatkalle tamma lähti suurena suosikkina. Hetviinan valmentaja Antti Tupamäki sai kokonaiskilvan johtoaseman ansiosta valita ensimmäisenä lähtöpaikan hevoselleen. Yllättäen hän valitsi ysiradan, joka tiesi paikkaa takarivissä. Syyksi kyseiselle valinnalle Tupamäki kertoi halun saada vetoapua pitkän matkan kilpailussa.

Ratkaisuvaiheessa suosikki oli kuitenkin todella kaukana kärjestä. Samaan aikaan kahtena viime vuonna päätösmatkalle kokonaiskilvan johdosta lähtenyt, mutta edelleen ensimmäistä kuningatarkilvan voittoa hamunnut Virin Camilla syöksyi nappijuoksun jälkeen kiriin johtavan takaa. Reino Miettisen valmennettava onnistuikin nykäisemään ison eron muihin, ja 13-vuotias tamma nappasi himoitun seppeleen viidennellä yrittämällään.

– Tämä on aina tiedetty todella lahjakkaaksi hevoseksi, joka voi voittaa kuningattaren tittelin, ohjastaja Hannu Torvinen kuvaili Scuderia Cameratan omistamaa Virin Camillaa.

Hetviinan kiri ei kantanut päätösmatkalla odotetusti. Valmentaja Tupamäki kertoi syyksi vanhan vaivan, joka oli palannut kummittelemaan.

– Hetviinan aikaisemminkin vihoitellut takajalka oli kaksi matkaa hyvä, muttei enää kolmannella, hän harmitteli.

Kuoleman kielistä kuninkaaksi

Kuninkuuskilvassa debytoinut Evartti voitti huippusuorituksilla kaksi ensimmäistä matkaa. Toisella osamatkalla ori porhalsi jopa Seinäjoen raviradan uuden rataennätyksen.

Ennen päätösmatkaa kisan ensikertalainen johti kokonaiskisaa 1,6 sekunnin erolla toisena olleeseen hallitsevaan ravikuninkaaseen Tähen Toivomukseen. Ohjastaja Santtu Raitalalla oli selvä taktiikka Evartin kanssa. Hän päästi pahimman kilpakumppaninsa edelleen, ja luotti, ettei se saa repäistyä riittävää etumatkaa.

Tähen Toivomus yritti parhaansa, ja voitti päätösmatkan, mutta aivan sen perässä maaliin tuli Evartti, joka näin ollen kruunattiin ravikuninkaaksi melkoisen tuhkimotarinan päätteeksi. Vielä kaksi vuotta sitten ori taisteli hengestään leikkauskomplikaatiosta johtuvan suolikiertymän vietyä hevosen tuonelan porteille saakka.

Sisukas Evartti on kuitenkin selättänyt takaiskut ja on tänä vuonna voittanut ravikuninkuuden lisäksi Suur-Hollola-ajon ja Suurmestaruuden.

Voiton ohjastanut Santtu Raitala, 28, on tänä vuonna hallinnut kotimaan ohjastajatilastoa ylivoimaisesti. Uusimman merkkipaalun tunnearvoa nostaa se, että hän on Evartin valmennuksesta vastaavien Antti Ojanperän ja Jutta Ihalaisen hyvä ystävä. Koko kolmikko asuu Pihtiputaalla.

– Aivan uskomattomat fiilikset Evartista ja koko tiimistä sen takana, Raitala tunnelmoi.

– He ovat olleet iso osa minun elämääni aina. On uskomattoman hienoa voittaa kisa, jonka on aina halunnutkin voittaa.

Myös Virin Camillan voittoon ohjastanut Hannu Torvinen kuuluu nuoremman polven huippuohjastajiin. Raitalaa vuotta nuoremmalle ohjastajalle viikonloppu oli loistava. Kuningatarkilvan lisäksi hän ohjasti voitot nuoremmille suomenhevosille rajatuissa Pikkuprinssissä ja Pikkukunkussa. Ensin mainitun voitti lauantaina Kinderi, jälkimmäisen vei sunnuntaina jo 21. perättäisen voittonsa ravannut Parvelan Retu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juha-Pekka Lehmus: "Olen asiajohtaja - lohjalaiset, tulkaa juttelemaan!"
  2. Cafe Laurissa pidetyssä kahvitilaisuudessa varautuneen positiivinen tunnelma – Lohjan matkailun katse jo ensi kesässä
  3. Lohja näkyy ja kuuluu Tuusulan asuntomessuilla – Järvikaupunki kiinnostaa kävijöitä
  4. Leipomo J.W. Virtanen: Nyt tuli sata vuotta täyteen!
  5. Nummelan lentokenttä on 80-vuotias – tuhatkunta ihasteli vanhoja koneita lauantaina
  6. Länskärin urheilutietokilpailu järjestetään osana Lohjalaisen urheilun iltaa – tapahtumassa kuullaan myös paneelikeskustelu lohjalaisen urheilun ajankohtaisista aiheista.
  7. Pikkuruisista selkärangattomista tuli sosiaalisen median lemmikkejä – avaruudessakin seikkailleiden karhukaisten söpö ulkomuoto ja uskomaton sitkeys kiehtovat
  8. Yön uutiskooste: Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään
  9. Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa"
  10. Yhdysvallat solmi 1,5 miljardin dollarin rokotesopimuksen – Trump toivoo rokotteen valmistuvan ennen vaaleja
  11. Lukashenkon vastaiset protestit jatkuvat Minskissä kolmatta yötä
  12. Joonas Korpisalolle torjuntaennätys NHL:n maratonottelussa – kohtaaminen Tampa Bayn kanssa neljänneksi pisin peli liigan historiassa
  13. Ydinsukellusvene Kursk upposi 20 vuotta sitten onnettomuudessa, joka oli kova isku Venäjän ylpeydelle
  14. Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun lomien jälkeen
  15. Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ensimmäiset kiirehtivät opintielle jo eilen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.