Valmentajan mielestä vääryyttä kokenut Carolina taipui toisessa jatkoerässä Bostonille NHL:n pudotuspeleissä

Carolinan Sami Vatanen (oik.) kiekon kanssa ottelussa New York Rangersia vastaan 4. elokuuta. AFP / LEHTIKUVA

STT

Varsinainen peliaika ei riittänyt voittajan selvittämiseksi, kun Boston Bruins ja Carolina Hurricanes aloittivat keskiviikkoiltana ottelusarjansa jääkiekkoliiga NHL:n pudotuspeleissä. Boston otti ensimmäisen kiinnityksen ottelusarjan voittoon Patrice Bergeronin 4–3-jatkoaikamaalilla. Ensimmäiseltä kierrokselta etenee jatkoon neljällä voitolla.

Carolina tiedotti aivan ottelun alla, että puolustaja Sami Vatanen ja hyökkääjä Justin Williams joutuvat jättämään pudotuspeliavauksen väliin. Bostonin maalilla Tuukka Rask aloitti pudotuspelit aavistuksen epävarmasti. Sekä Joel Edmundssonin lavasta lähtenyt ottelun avausmaali että Haydn Fleuryn 3–3-tasoitus kolmannessa erässä livahtivat kaukaa Raskin ohi helpohkon näköisesti.

Pudotuspelikarsintojen kolmessa ottelussa kahdeksan pistettä tehnyt Carolinan Sebastian Aho oli jälleen tehoilla. Aho ja Teuvo Teräväinen nappasivat syöttöpisteen kanadalaispuolustaja Edmundssonin avausmaaliin. Myös Bostonin ykköspyssyt olivat hereillä, kun runkosarjan maalipörssin voiton 48 maalilla jakanut David Pastrnak teki 1–1-tasoitusmaalin avauserän lopulla.

Valmentajan haastosta tunteiden vuoristorata

Toisen erän alkajaisiksi Boston sai kiekon Carolinan maaliin, mutta Carolinan päävalmentaja Rod Brind'Amour käytti haasto-oikeuttaan maalin hylkäämiseksi. Brind'Amourin mielestä maalia edelsi käsisyöttö, mutta tuomaristo ei pyörtänyt päätöstään videotarkistuksen jälkeen. Carolinan maalivahti Petr Mrazek protestoi puolestaan sitä, ettei peliä vihelletty poikki hänen iskiessään hanskansa kiekon päälle.

Hylättyä valmentajan haastoa seurannut kahden minuutin rangaistus olisi voinut olla Carolinalle lamauttava, mutta sen sijaan Carolina onnistui jäähyn aikana tasoittamaan pelin 2–2:een. Alivoimamaalin viimeisteli läpiajosta Brock McGinn vain 19 sekuntia Bostonin johtomaalin jälkeen.

Bostonin 3–2-maali ei jättänyt enää mitään tulkinnan varaa. Mrazek torjui päätöserän alkajaisiksi Ondrej Kasen matalan laukauksen eteensä, ja David Krejci siirsi kiekon rauhassa maaliin.

Jatkoerät rukkaavat aikatauluja

Jatkoajalla Bostonin sankari oli keskushyökkääjä Bergeron, joka laukoi kiekon maaliin kun peliä oli pelattu 81 minuuttia ja 13 sekuntia.

Pudotuspelisarjan piti alkaa jo tiistaina, mutta viidenteen jatkoerään venyneen Tampa Bayn ja Columbuksen pudotuspeliavauksen takia sarjan alkua siirrettiin keskiviikkoon. Seuraava ottelu koittaa Suomen aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä.

Jatkoerät riesaavat pudotuspelien tiukkaa aikataulua. Washington Capitalsin ja New York Islandersin ottelun oli tarkoitus alkaa keskiviikkona kello 22. Torontossa pitäisi pelata sen jälkeen vielä Philadelphia Flyersin ja Montreal Canadiensin pudotuspelisarjan avaus, joka viivästyy edeltävien otteluiden takia. Joel Armian, Artturi Lehkosen ja Jesperi Kotkaniemen Montrealin pitäisi kohdata Philadelphia Suomen aikaa torstain vastaisena yönä kello 3.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.