Huntingtonin jaloista katosi puhti

Maria Huntington seitsenottelun pituushypyssä Kalevan kisoissa Turussa. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Maria Huntingtonin ennätyshaaveet saivat kolauksen Kalevan kisojen 7-ottelun avauspäivänä kuulantyönnössä. Toisen kilpailun avauslajin pituushypyn epäonnistumisen jälkeen hän tyytyi ottelemaan vain mestaruudesta.

Huntingtonin alkuperäisenä tavoitteena oli Satu Ruotsalaisen Suomen ennätys 6 404 pistettä. Kuulantyönnön epäonnistumisen jälkeen hänen ulottuvillaan oli vielä oma ennätys 6 339, mutta pituushypyssä hän menetti mahdollisuudet myös siihen.

– Juoksu ei kulkenut, kun jalat eivät toimineet. Jouduin siirtämään pituushypyssä askelmerkkiä eteenpäin. Suorituskyky ei jostain syystä ollut nyt normaali, Huntington tunnusti kilpailun jälkeen.

Huntington jäi kuulassa reilun metrin ennätyksestään. Pituudessa hänen tuloksensa 603 jäi puolisen metriä tavoitteesta.

– Halusin vielä aamulla ennätyksen. Pituuden jälkeen totesin, että "otetaan mestaruus". Jossain muussa kilpailussa olisin keskeyttänyt, Huntington tunnusti.

Sillman keskeytti, Vanninen teki SE:n

Huntingtonin ykköshaastaja Miia Sillman keskeytti kilpailun pituushyppyyn, kun korkeudessa loukkaantunut nilkka kävi liian kipeäksi.

Tampereen Pyrinnön tasokkaan kolmikon nuorin edustaja, 17-vuotias Saga Vanninen otteli sen jälkeen helposti SM-hopealle ikäluokkansa Suomen ennätyksellä 5 861.

Vanninen kohensi ennätystään yli 400 pistettä.

– Se parani noin paljon, koska epäonnistuin edellisessä kilpailussa. Ihan hyvin kuitenkin meni, kun ei tullut sarjaan mitään floppeja, Vanninen tiivisti rupeaman.

– Uran tavoitteena on menestyä aikuisten arvokisoissa. Tulevaa kehitystä ei kuitenkaan voi tietää, joten en ota siitä mitään paineita.

Porvoon Akilleksen Amanda Liljendal oli ottelussa kolmas pistein 5 467.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.