SUL:n valmennusjohtajan pestiä piti selkeyttää, jotta haluttu mies suostui käärimään hihat – "Ensimmäinen vastaukseni taisi olla ei"

Jarkko Finni on valittu Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennuksen ja koulutuksen johtajaksi. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtajan pesti eriytetään Kari Niemi-Nikkolan kauden jälkeen kahdeksi tehtäväksi. Aiemmin sekä valmennuksen kehittäminen että huippu-urheilun johtaminen olivat valmennusjohtajan vastuulla, mutta jatkossa Niemi-Nikkolan työtä jatkaa SUL:n valmennuksen ja koulutuksen johtajaksi valittu Jarkko Finni. Lokakuussa tehtävässä aloittava Finni on ensi töikseen valitsemassa avukseen huippu-urheilun valmennuspäällikköä.

– Sen kaltainen valmennusjohtajan tehtävä, jossa tätä valtavan tärkeää arvokisarumbaa pitää pyörittää, on valmennuksen kehittämisestä pois. Se harmittaisi minua niin paljon, että ensimmäinen vastaukseni löysään kysymykseen siitä, kiinnostaako valmennusjohtajan pesti, taisi olla, että ei ole minun juttuni, Finni sanoi keskiviikkona SUL:n tiedotustilaisuudessa.

– Ja näin se oli, mutta keskustelun kautta mentiin eteenpäin ja on loistavaa, että nyt ollaan tässä tilanteessa, Finnin tehtävään pyytänyt ja valinnut SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto vahvisti Finnin vastahakoisuuden.

Finni sai unelmatyönsä

Aallon mukaan valmennusjohtajan resurssit eivät ole aiemmin riittäneet valmennusjärjestelmän kehittämiseen, mikä on SUL:n pitkän tähtäimen tavoitteena tärkeä. Tuleva huippu-urheilun valmennuspäällikkö vastaa urheilijoiden tukemisesta ja sparraamisesta, arvokisavalintakriteerien luomisesta ja itse arvokisavalinnoista. Finni saa tehdä sitä, mikä on lähellä hänen sydäntään.

– Tämä on unelmatyö. Olen pohtinut paperien jättämistä viimeiset 15 vuotta aina, kun valmennusjohtajan paikka on ollut auki, mutta en ole koskaan sitä tehnyt. Nyt tämä työ tuntui omalta ja sellaiselta, mihin minulla on annettavaa, osaamista ja kokemusta nimenomaan valmennusjärjestelmän johtamisesta, Finni sanoi.

Työnkuvansa keskeisimmät asiat Finni kiteytti kolmeen ydinkohtaan: Huippu-urheilumenestykseen pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä, yleisurheilijan polun päivittämiseen ja valmennuksen ja valmentajien työskentelyedellytysten kehittämiseen.

Valmennus kehittyy ja keskittyy

Erityisesti valmentamisen kehittämiseen 48-vuotiaalla Jyväskylän Kenttäurheilijoiden valmennuspäälliköllä vaikuttaa olevan paljon paloa.

– Ei voi olla niin, että huippujen tai lahjakkaiden nuorten valmennus on vain halpa harrastus. Valmennus on kuitenkin se tärkein apu, millä tehdään tulosta, ei mikään muu asiantuntijapalvelu. Siinä olemme onnistuneet nykyisessä seurassani hyvin, ja uskon, että siihen pystytään valtakunnallisestikin, Finni sanoi.

Pieniä seuroja ei tulevissa strategialinjauksissa unohdeta, mutta valmennusta tullaan keskittämään suuriin kaupunkeihin ja jatko-opiskelupaikkojen ympäristöön.

– Valmennusresursseja kannattaa keskittää sinne, missä urheilijat ovat. Se on selkeä valinta, että tulemme yleisurheilijan polun nimissä keskittämään resursseja, Finni linjasi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.