Ruusuvuori pääsee grand slam -huuman makuun – valmiina viisieräisiinkin

Avausvastus Aljaz Bedene on tullut Emil Ruusuvuorelle (kuvassa) tutuksi treeneissä. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

Janne Lehikoinen, Tuomas Reinikainen / STT

Koronaviruksen runtelema tenniskausi pääsee pitkästä aikaa grand slam -pelien makuun, kun Yhdysvaltain avoimet eli US Open lyödään liikkeelle maanantaista alkaen New Yorkissa. Suomalaisittain mielenkiintoa tuo nuoren lupauksen pääsarjadebyytti grand slam -tasolla, kun 21-vuotias Emil Ruusuvuori lähtee Open-kaksinpeliin.

Ruusuvuoren vastukseksi 1. kierroksella tuli Slovenian kokenut ATP-kiertäjä, 31-vuotias Aljaz Bedene. Hän on maailmanlistalla 61:s, kun taas Ruusuvuori murtautui tuoreimmassa listauksessa ensimmäisen kerran sadan parhaan joukkoon noustuaan sijalle 100.

– Jonkin verran tiedän etukäteen hänestä, sillä olemme treenanneet pari kertaa yhdessä ja itse asiassa kertaalleen myös New Yorkissa. Hänkin esiintyi (US Openia edeltäneessä) Masters-turnauksessa hyvin ottaen pari kovaa voittoa. Mitä ilmeisemmin siis tykkää olosuhteista ja on hyvässä vireessä, Ruusuvuori toteaa Tennisliiton sivuilla .

Kohtaaminen tuo grand slam -ensiaskeleen myötä uutta kahteen erävoittoon tottuneelle nuorukaiselle. Ruusuvuori on vain kerran aiemmin pelannut virallisen ottelun, jossa otteluvoittoon on vaadittu kolme erävoittoa. Tämä tapahtui Davis Cupissa 2017.

– On se hyppy tuntemattomaan, kun ei niitä paras viidestä -otteluita ole niin paljoa takana. Siihen olemme nyt valmistautuneet niin hyvin kuin mahdollista. Pitää pidempään pystyä tekemään kaikkia asioita korkeimmalla mahdollisella tasolla, Ruusuvuori pohti.

Valmistelut US Openiin ainakin tehdään kovinkin korkealla tasolla.

– Harjoittelin torstaina Diego Schwartzmanin (maailmanlistan 13.) kanssa, ja luvassa on myös treeniä Kyle Edmundin (44.) ja Andrei Rublevin (14.) kanssa. Hyvällä fiiliksellä siis kohti ensi viikkoa. Tavoitteena on pelata omaa hyvää peliä, kuten aiemmin tällä viikolla (Mastersissa). Hyvältä on tuntunut ja sitä koitetaan jatkaa, Ruusuvuori päätti.

Ruusuvuoren ja Bedenen kohtaamisen voittaja kohtaa 2. kierroksella voittajan Yhdysvaltain Mackenzie McDonaldin ja Norjan Casper Ruudin välisestä ottelusta. Ruud on maailmanlistalla sijalla 36. Kolmannella kierroksella saattaisi sitten vastaan astella jo kärkikymmenikön mies, ATP-rankingissa kahdeksantena majaileva Italian Matteo Berrettini.

Djokovicilla haussa 18:s, Williamsilla 24:s

US Openista jäivät pois terävimmän kärjen miehistä Rafael Nadal ja Roger Federer, mutta maailman ykköspelaaja Novak Djokovic on mukana. Serbialainen jahtaa uransa neljättä US Openin voittoa ja jo 18. grand slam -titteliään.

Tiukimmaksi haastajaksi listataan turnauksen kakkossijoitettu, maailmanlistalla Djokovicin ja Nadalin jälkeen kolmantena oleva Dominic Thiem. Itävaltalainen Thiem laittoi Djokovicin tiukille koronapandemiaa edeltäneessä grand slamissa, häviten helmikuun alussa pelatun Australian avointen finaalin viidessä erässä.

Naisten turnauksesta puuttuvat rankingin kaksi kärkipelaajaa eli Ashleigh Barty ja Simona Halep, joten tshekki Karolina Pliskova on ykkössijoitettu ja Yhdysvaltain Sofia Kenin kakkosrankattu. Erityistä mielenkiintoa kohdistuu tietenkin Serena Williamsiin, 38, joka jahtaa ennätystä sivuavaa 24. grand slam -mestaruuttaan turnauksessa, jossa otti uransa ensimmäisen suurtittelin vuonna 1999.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut