Javi Martinezin jatkoaikapusku toi Bayernille Super cupin voiton, Martinez teki jatkoaikamaalin myös seitsemän vuotta sitten voitokkaassa Super cupissa.

Bayern Münchenin pelaajat juhlivat voittoaan. AFP / LEHTIKUVA

Ville Väänänen, Petteri Ikonen / STT

Saksalaisseura Bayern Münchenin upea vuosi 2020 sai jatkoa, kun joukkue voitti Euroopan Super cupin finaalissa espanjalaisen Sevillan. Baijerilaiset joutuivat kuitenkin tekemään töitä voittonsa eteen 120 minuuttia, sillä Sevilla pakotti ottelun jatkoajalle.

Bayernin sankariksi nousi espanjalaispelaaja Javi Martinez, joka puski kulmapotkusta 104. minuutilla 2–1-voittomaalin. Ennen Super cupin voittoa saksalaisseura on kuluvan vuoden aikana voittanut jo Saksan Bundesliigan, Saksan cupin ja Mestarien liigan.

– Milloin tahansa kun pukeudun Bayernin paitaan, yritän aina antaa parhaani ja näytin sen jälleen kerran tänään, Martinez kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan Sky Sportsille.

– Haluan aina auttaa joukkuetta tekemällä maalin. Unelma toteutui, Bayernin konkariosastoon kuuluva espanjalainen jatkoi.

Bayern voitti Mestarien liigan 2013 ja sen jatkoksi myös Super cupin saman vuoden elokuussa. Martinez teki Super cupissa jatkoaikamaalin myös tuolloin, kun hän tasoitti Chelseaa vastaan pelatun ottelun 2–2:een jatkoajan lisäajalla. Bayern ratkaisi cupin lopulta rangaistuspotkukilpailussa.

– Olen todella iloinen voidessani voittaa tämän palkinnon toisen kerran, kun olen tehnyt maalin myös 2013, Martinez iloitsi.

Neljäsosa yleisöpaikoista oli käytössä

Myöhään torstai-iltana Suomen aikaa pelatun ottelun varsinaisella peliajalla nähtiin kaksi maalia, kun ensin Sevillan Lucas Ocampos ampui rangaistuspotkusta joukkueensa johtoon. Bayernin Leon Goretzka teki müncheniläisten tasoituksen.

Ottelu pelattiin Unkarissa Budapestin Puskas Arenalla, ja katsomoon oli otettu poikkeuksellisesti koronaviruspandemian aikana 16 000 katsojaa. Stadionille mahtuu yhteensä 67 000 katsojaa.

Super cupin finaalissa pelaavat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan voittajat. Kumpikin kilpailu ratkesi aiemmin kesällä, kun ne oli ensin keväällä keskeytetty koronaviruspandemian vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut