Davis ja parempaa kaipaava James kurittivat Miamia – Lakers otti toisen voiton NBA-finaaleissa

Los Angeles Lakers voitti toisessa finaaliottelussa Miami Heatin pistein 124–114. AFP / LEHTIKUVA

STT

Los Angeles Lakers on aloittanut koripallon NBA:n finaalit kahdella voitolla, mutta joukkueen tähtikaksikko Anthony Davis–LeBron James ei ole vieläkään tyytyväinen joukkueen peliin. Lauantain vastaisena yönä Lakers voitti Miami Heatin 124–114 ja siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun James teki 33 ja Davis 32 pistettä.

– Minä, valmentaja ja "AD" emme olleet tyytyväisiä puolustuspelimme tämäniltaiseen esitykseen. Voimme olla paljon parempia, James ruoski uutistoimisto AFP:n mukaan.

Miamilta olivat sivussa esimerkiksi kovat pelimiehet Bam Adebayo ja Goran Dragic, mutta James muistutti vastustajan olevan vaarallinen ilman heitäkin, ja Lakersin pitäisi puolustaa tiukemmin.

– Minä ja AD emme ole tyytyväisiä vain voittoon. Haluamme olla loistavia, James paalutti.

James voitti yhdeksän levypalloa ja antoi yhdeksän koriin johtanutta syöttöä. Davis voitti peräti 14 levypalloa, joista kahdeksan vastustajan korin luona.

Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa. Lakers jahtaa ensimmäistä mestaruuttaan sitten vuoden 2010.

O'Nealin ja Bryantin jäljillä

Toisessa ottelussa Lakers johti tauolla 68–54, mutta Miami kiri kolmannella jaksolla kymmenen pisteen päähän. Neljännellä jaksolla Lakers piti vastustajan takaa-ajomatkan ennallaan.

ESPN:n mukaan Jamesista ja Davisista tuli vuoden 2002 jälkeen ensimmäinen Lakersin pelaajakaksikko, josta molemmat pystyivät finaaleissa vähintään 32 pisteen suoritukseen samassa ottelussa. Edelliset olivat Shaquille O'Neal ja Kobe Bryant, jotka kumpikin mässäilivät vähintään 32 pisteen ottelun New Jerseytä vastaan kolmannessa finaalissa reilut 18 vuotta sitten.

Valmentaja Frank Vogel oli LeBron Jamesia tyytyväisempi ja kiitteli tehokaksikon suoritusta.

– Nämä kaverit pelaavat erittäin korkealla tasolla, ja toivottavasti voimme saada kaksi voittoa lisää, Vogel sanoi ESPN:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut