Suomalaisgolffari Matilda Castren on kahden kierroksen jälkeen jaetulla kahdeksannella sijalla LPGA-kiertueen kilpailussa Yhdysvalloissa. Suomalainen käytti 69 lyöntiä lauantain vastaisena yönä päättyneeseen toiseen kierrokseen. Myös ensimmäisellä kierroksella Castren antoi pallolle kyytiä 69 kertaa.
Yhteistulos kuusi alle parin jää neljä lyöntiä kärkinainen Ally McDonaldista. Yhdysvaltalainen johtaa lyönnin erolla ennen Filippiinien Bianca Pagdanganania ja Yhdysvaltain Danielle Kangia.
– Loppuun hyvät kolme birkkua, mutta muuten aika keskivertopeliä. Muutama moka tuli lähestymisien mailavalinnoissa, kun tuuli vähän pyöri tänään, Castren kertoi Golfpiste-sivuston mukaan.
– Huomenna paikataan virheet ja pidetään muuten hyvä vire ja henki päällä, Castren suunnitteli lauantaina Suomen aikaa alkavaa kolmatta kierrosta.
Castren tavoittelee kilpailussa ensimmäistä sijoitustaan kärkikymmenikköön LPGA-kiertueella. Viime viikonloppuna hän voitti haastajakiertueen kilpailun.