Jukurien kaikki 11 pistettä yhä kotikaukalon ansiota

Pasi Peltola / STT

Jukurit otti kauden neljännenkin voittonsa jääkiekkoliigassa kotikaukalossaan. Mikkeliläiset katkaisivat SaiPan kolmen pelin mittaisen orastavan voittoputken kolmen pisteen kotivoitollaan maalein 3–2.

– Joukkueen henkiselle tilalle kolmen pisteen voitto oli tärkeä, kiteytti jumbona jatkavan Jukurien valmentaja Marko Kauppinen.

Isännät johtivat ottelua 50 minuutin ajan. Kauden ensimmäisissä 11 ottelussa vain yhden syöttöpisteen saanut 29-vuotias ruotsalaishyökkääjä Joachin Rohdin (1+1) oli mukana Jukurien kahdessa ensimmäisessä maalissa. Osumansa hän viimeisteli alivoimalla ylivoimahyökkäyksestä. Voittomaalin ohjasi päätöserän alussa meksikolaissyntyinen laitahyökkääjä Kristian Afanasjev, 22, jolle maali oli kauden kolmas.

– Rohdin on ollut hyvä, työteliäs koko alkukauden, mutta tekopaikoissa ei ole tullut onnistumisia. Tunne tuli kauden avausmaalin laukomisen jälkeen selvästi esille, Kauppinen myhäili.

– Jukurit oli karvan verran parempi. Toinen erä oli meille vaikea, kun jouduimme neljän (kolmen) jäähyn takia koko ajan puolustamaan, kuittasi toisen ottelunsa SaiPan peräsimessä valmennuksen lomautuksen jäljiltä vetänyt Ville Hämäläinen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut