Valtteri Bottas on pyyhkinyt möröt mielestään – Kimi Räikkönen odottaa uutta alkua, puhtaalta pöydältä – Hamilton palaa varikolle viikonloppuna

Kauden aikana neljä MM-pistettä koonneelle Kimi Räikköselle vuosi on ollut vaikea, samoin Alfa Romeo -tallille. AFP / LEHTIKUVA

STT

Mercedeksen Valtteri Bottas vakuuttaa, että viime viikon huonot muistot Bahrainista on pyyhitty ajatuksista. Mercedes sähläsi Sakhirin gp:ssä sekä Bottaksen että George Russellin renkaidenvaihdon, ja kilpailusta tuli tallille katastrofi.

Russell johti kilpailua ennen tallin varikkosähellystä, mikä herätti kritiikkiä Bottasta kohtaan, sillä brittikuski ajoi vasta ensimmäistä kilpailuaan Mercedeksellä.

– Se on historiaa, ja kaikki on analysoitu. Tiedän, mitä pystyn tekemään paremmin. Olen iloinen, että seuraava kilpailu tulee heti tällä viikolla, Bottas sanoi kauden päättävän Abu Dhabin gp:n alla.

Bottas on ennen sunnuntaina ajettavaa päätöskilpailua MM-sarjassa toisena. Viides sija varmistaisi suomalaiskuskin sijoittumisen MM-pisteissä kakkoseksi. Bottas on kerännyt 205 pistettä, kun kolmantena olevalla Red Bullin Max Verstappenilla on 189 pistettä.

– Talli ansaitsee MM-sarjan kaksi kärkisijaa ottaen huomioon, millainen auto meillä on, Bottas myöntää.

Hamilton palaa kisaradalle viikonloppuna

Mercedeksen Lewis Hamilton nähtäneen tositoimissa F1-kauden päättävässä Abu Dhabin gp:ssä viikonloppuna. Kansainvälinen autoliitto FIA vahvisti torstaina kotisivuillaan , että Hamilton saa palata varikolle annettuaan negatiivisen koronanäytteen niin Bahrainissa kuin Abu Dhabissa.

Hamilton oli sivussa viikko sitten Bahrainissa ajetusta Sakhirin gp:stä koronaviruksen takia. Hän oli Bahrainissa kymmenen päivää karanteenissa, mutta on jo saapunut Abu Dhabiin. Hamilton on jo varmistanut maailmanmestaruutensa.

Lyhyt ja intensiivinen kausi

– Tämä on ollut normaalia vähän lyhyempi kausi, mutta tavallaan intensiivisempi. Tauko tekee luultavasti kaikille tallissa hyvää ja etenkin heille, jotka painavat pitkää päivää, Bottas sanoi viitaten koronaviruksen runtelemaan vuoteen.

Bottas sanoo jättäneensä tarkoituksella julkisen kritiikin lukematta pieleen menneen viime kilpailunsa jälkeen.

– Kisan jälkeen en ole katsonut yhtään otsikkoa, uutisjuttua tai sosiaalista mediaa. Joskus niin täytyy tehdä, ja se on minulle sopiva tapa.

Bottaksen loppukausi on sujunut alavireisesti, joten hän luonnollisesti toivoo vuodelle iloista päätöstä. Hän myöntää, että omissa esityksissä on ollut viime aikoina parantamista.

– On paljon mukavampi fiilis suunnata tauolle, jos on voitto alla. Imolasta lähtien on ollut todella huonoa tuuria. Tässä lajissa on monta vaikuttavaa tekijää. Joskus kyse on onnesta ja joskus siitä, mitä teet autossa sekä sen ulkopuolella. Voin sanoa, että pystyn keskimäärin paljon parempaan kuin neljässä edelliskisassa.

Räikköselle kausi oli pettymys

Kimi Räikkönen päättää oman ja Alfa Romeo -tallinsa F1-kauden sunnuntaina, kun koronaviruksen runtelema 17 kisan kausi päättyy Abu Dhabin gp:hen. Kauden aikana neljä MM-pistettä koonneelle Räikköselle vuosi on ollut vaikea, samoin tallille.

– Kausi ei todellakaan ollut sitä, mitä odotimme tai halusimme. Jo (alkuvuoden) testeissä tuli aika selväksi, että emme ole siellä, missä pitäisi, ja se on totta kai pettymys. Emme ole olleet niin nopeita kuin olimme aiemmin. Mutta kohta tämä on ohi ja aloitamme taas puhtaalta pöydältä. Yksi kisa vielä, sitten vähän lepoa ja sen jälkeen valmistaudutaan seuraavaan vuoteen, Räikkönen summasi gp-viikonlopun alla.

Ex-maailmanmestarille ja 21 gp-voiton miehelle vuosi on varmasti ollut turhauttava?

– En tiedä, kuinka turhautunut olen, mutta onhan tämä kaukana siitä, mitä halusimme. Viime vuonna teimme aika kohtuullista jälkeä ja toiveet olivat korkeammalla, mutta aika nopeasti tuli selväksi, että emme yllä siihen, mitä haluamme. Meidän on vain tehtävä töitä ja yritettävä saada parempaa aikaan ensi vuonna, mutta sellaista se on. Se on pelin henki.

Kausi vietiin koronapandemian varjossa tiiviillä tahdilla läpi: 17 kisaa 24 viikossa. Lajissa niin paljon kokenut Räikkönen ei kuitenkaan rasittunut juuri sen kummemmin kuin ennenkään.

– Olihan meillä kisoja lyhyessä ajassa, mutta suurin osa niistä ajettiin Euroopassa, joten ei siinä niinkään mitään. Tämä vuosi ei ollut kovin normaali kenellekään, ajamisen ulkopuolellakin kaikki on ollut täysin toista, mihin olemme tottuneet. Katsotaan, mitä tulee jatkossa, sellaista se on. Emme valitse sitä, missä ja milloin ajamme, joten mitä tahansa tuleekin, teemme parhaamme.

Räikköseltä kysyttiin myös pelottavasta onnettomuudesta varsin ehjin nahoin selvinneestä Romain Grosjeanista, joka oli suomalaissuuruuden tallitoveri Lotuksella aikoinaan.

– Olemme kaikki iloisia siitä, että hän selvisi tilanteessa suurin piirtein ookoosti. Hän olisi varmasti halunnut päättää F1-vaiheensa (Haas-tallissa) eri tavalla, mutta valitettavasti kävi niin kuin kävi. Hyvä juttu on se, että hän on ookoo, ja se on ainut asia, jolla on merkitystä.

Venäläiskuljettaja Mazepinin törttöilylle tuomio myös F1:ltä ja FIA:lta

Formula ykkösten MM-sarjan ensi kauden tulokaskuljettaja Nikita Mazepin herätti pahennusta sosiaalisen median julkaisullaan, jossa hän kourii autossa takapenkillä istuvan naisen rintoja. Mazepinin, 21, tuleva työnantaja Haas-talli tuomitsi törttöilyn, ja torstaina samaa viestittivät myös F1 sekä Kansainvälinen autoliitto FIA.

– Tuemme täysin Haasin F1-tallin suhtautumista kuljettajansa Nikita Mazepinin sopimattomaan käytökseen. Mazepin on pyytänyt huonoa käytöstään julkisesti anteeksi, ja asia etenee Haasissa sisäisesti, F1 ja FIA viestittivät Twitterissä yhteisessä tiedonannossaan.

– Eettiset arvot ja monimuotoinen kulttuuri lajissamme ovat erittäin tärkeitä asioita FIA:lle ja Formula 1:lle.

Mazepin korvaa Michael Schumacherin pojan Mick Schumacherin kanssa ensi kaudella Haasilla Romain Grosjeanin ja Kevin Magnussenin.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut