Rallin Muisto osoitti voimansa Vermossa – "Hauis lähdön jälkeen aika lujilla"

Niko Haaranen / STT

Antti Teivaisen ohjastama Rallin Muisto ei päästänyt vastustajiaan eikä kuskiaan helpolla Vermon Voimaliigassa.

Voimaliigan startti viivästyi hieman, mikä aiheutti Rallin Muiston kuskille Antti Teivaiselle hikisiä hetkiä.

– Tällä on kyllä leukoja. Varsinkin kun jouduttiin odottelemaan lähtöä, oli vaikeuksia saada hevosta rauhoittumaan, Teivainen paljasti ajokkinsa intoilleen ennen starttihetkeä.

Itse kilpailussa kaikki sujui Juha Tammen valmentamalla ja osaomistamalla Rallin Muistolla hienosti. Se sai kiltin juoksun kärjen takana, josta kiri varmaan voittoon ennen Pipareemoa.

– Onneksi Rallin Muisto rauhoittui vähän ennen lähtöä ja päästiin hyvin liikkeelle. Hauis lähdön jälkeen aika lujilla, mutta onneksi kaksi päivää saa palautua kuskikin, Teivainen viittasi jouluna Suomessa kaksi päivää kestävään ravitaukoon.

Tammatähdessä nähtiin yllätys

Kylmäveristen Tammatähti-lähtö ravattiin tasoitusajona.

Arto Laaksosen ohjastama Tähtituula joutui antamaan perusmatkan tammoille lähdössä 40 metriä tasoitusta, mutta se ei estänyt Jussi Suomisen valmennettavan menestystä. Tähtituula sai hyvää vetoapua Vennelmon Varmalta ja kiri hallittuun yllätysykköseen.

Maalissa turkasen tasaista

Toto65-kierroksen käynnistänyt lämminveriryhmä vaikutti Ari Moilasen ohjastaman Street Dancen heiniltä, kun suursuosikki sai tehdä keulapaikalla mieleisensä juoksun.

Kari Venäläisen ohjastama Fullhand Comery seurasi ratkaisupuolikkaalla Street Dancea ainoana. Suuryllättäjä kiri lopussa aivan keulahevosen rinnalle. Maaliintulo oli todella tasainen, ja mainitut ravurit saapuivat maalilinjalle täysin samaan aikaan, jolloin lähtöön saatiin kaksi voittajaa.

Kari Venäläinen nappasi toisenkin voiton, kun ohjasti Melinda Sesin parhaaksi tammojen tasoitusajossa.

Illan pääkohteissa voittoihin pystyivät niin ikään Amazing Warior ja Salty Dog. Toto65-täysosumalla lunasti 146,52 euroa, viidellä oikein sai 4,09 euroa.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut