Nuoret Leijonat saa välierissä vastaansa Yhdysvallat

Suomen vaihtopenkki alkoi juhlia voittoa MM-kisojen puolivälieräottelussa Ruotsia vastaan. / Pasi Mennander Handout / Pasi Mennander / LEHTIKUVA

Pasi Rein / STT

Yhdysvallat kukisti nuorten MM-kiekon puolivälierissä sisukkaan Slovakian maalein 5–2 varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa. Välierissä Yhdysvallat saa vastaansa Suomen, joka kukisti aiemmin pelatussa puolivälierässä Ruotsin 3–2.

Toisessa välieräparissa Kanada kohtaa Venäjän. Kanada voitti puolivälierissä Tshekin 3–0 ja Venäjä Saksan 2–1. Välierät pelataan varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa.

B-alkulohkon voittanut Yhdysvallat lähti Slovakia-otteluun selkeänä suosikkina, mutta joukkue joutui päätöserässä pienoiseen ahdinkoon.

Matej Kaslik kavensi toisen erän lopulla Yhdysvaltain etumatkan 1–3:een, ja Dominik Sojka viimeisteli kolmannen erän puolivälissä Slovakian toisen maalin.

Yhdysvaltain piina päättyi vasta reilut neljä minuuttia ennen peliajan päätöstä John Farinaccin 4–2-osumaan. Matthew Beniers viimeisteli lopputuloksen 5–2:een ottelun viimeistä edellisellä peliminuutilla.

Yhdysvallat voitti laukaisutilaston 43–18, mutta Slovakian 18-vuotias maalivahti Simon Latkoczky piti torjunnoillaan Slovakian pelissä.

Yhdysvallat hävisi nuorten 2019 MM-kisojen loppuottelun Suomea vastaan. Viime kauden turnauksessa Suomi voitti Yhdysvallat turnauksen puolivälierissä.

Kanada piti maalinsa puhtaana

Tappioitta turnauksessa pelannut Kanada oli puolivälierässään odotetun vakuuttava. Se karkasi jo avauserässä Tshekkiä vastaan kahden maalin johtoon, ja maalivahti Devon Levi torjui kaikki 29 tshekkien laukausta.

Kanadan valmentaja Andre Tourigny kiitteli pelin jälkeen Tshekkiä lujasta vastuksesta.

– Tshekki pelasi kuten ennalta odotimme. Se teki kovasti töitä ja puolusti uhrautuvasti. Jouduimme tekemään paljon töitä jokaisen laukauksen eteen, Tourigny tiivisti pelin Kansainvälisen jääkiekkoliiton nettisivuilla .

Dylan Cozens, Bowen Byram ja Connor McMichael viimeistelivät Kanadan maalit. Cozens johtaa seitsemällä osumalla turnauksen maalipörssiä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut