Vaasan Sport ja Lappeenrannan SaiPa selvittelivät paremmuuttaan ja sitä, kumpi kuuluu tässä vaiheessa kymmenen parhaan joukkoon. Sportin voitto kauden kolmannessa kohtaamisessa vei SaiPalta pudotuspeliviivaa viisi pistettä kauemmaksi tuloksella 3–1 (1–0,1–0,1–1).
– Kahdessa ensimmäisessä erässä hävisimme liikaa kaksinkamppailuja ja Sport sai siitä momentumin, otaksui SaiPan puolustaja Christoffer Sedoff ratkaisuksi.
Liiga on pullollaan mielenkiintoisia pelaajia, joista yksi on juuri Sedoff. Helmikuussa 19 vuotta täyttävä HIFK:n kasvatti omaa maajoukkuekokemusta poikien maajoukkueista, mutta myös Pohjois-Amerikan jäät ovat tulleet tutuiksi.
Sedoff pelasi viime kauden WHL:ssä Red Reed Rebelsissä, mutta meneillään olevalla kaudella HIFK:n U20-joukkueessa, FPS:ssa ja nyt SaiPassa.
– Nyt ei Kanadaan saa viisumia, joten sinne ei pääse pelaamaan. Pelaan tämä kauden loppuun SaiPassa. Pohjois-Amerikan vuosi kasvatti minua paljon pelaajana ja ihmisenä, tunnusti Sedoff.