Golfin naisten Euroopan-kiertue venyttää kauden alkua toukokuun puoliväliin. Perjantaina julkistetun ohjelman mukaan ammattilaispelaajien kausi alkaa 13.–16. toukokuuta Etelä-Afrikassa.
Kauden aikana jaetaan ennätyksellinen määrä palkintorahaa, yli 19 miljoonaa euroa.
Marraskuun lopussa päättyvään kauteen kuuluu 27 kilpailua 19 maassa. Yksi kisoista on Suomessa. Turussa Aura Golfin kentällä pelataan 18.–20. kesäkuuta, kun kiertue palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen Suomeen.
Koronaviruspandemian kurittamalla viime kaudella paras suomalainen oli Sanna Nuutinen, joka on kiertueen arvolistalla viidentenä. Nuutinen ja LPGA-kiertueella pelaava Matilda Castren ovat maailmanlistan perusteella Suomen olympiajoukkueessa, jos Tokion kisat toteutuvat.