Lauri Markkasen henkilökohtaiset pudotuspelit alkavat nyt

NBA:n runkosarjaa on jäljellä reilut pari kuukautta, ja niiden aikana ratkeaa se, minkälaisella sopimuksella Markkasen ura jatkuu. AFP / LEHTIKUVA

Raiko Häyrinen / STT

Chicago Bullsin NBA-koripallokausi jatkuu torstaina Philadelphia 76ersia vastaan. Samalla tulee kuluneeksi viisi viikkoa siitä, kun Lauri Markkanen viimeksi pelasi ja loukkasi vaarattoman näköisessä tilanteessa olkapäänsä. Tuoreeltaan Bulls ennakoi hänen olevan sivussa kahdesta neljään viikkoa, eikä maanantaina julkisuuteen ollut tullut vahvistusta Markkasen paluusta.

Jossain vaiheessa Markkanen joka tapauksessa astuu taas kentälle. Ja siitä alkavat hänen henkilökohtaiset pudotuspelinsä.

NBA:n runkosarjaa on jäljellä reilut pari kuukautta, ja niiden aikana ratkeaa se, minkälaisella sopimuksella Markkasen ura jatkuu. Ennen tämän kauden alkua Bullsin ja Markkasen näkemykset suomalaisen vuosipalkasta jäivät NBC Sportsin mukaan noin neljän miljoonan dollarin päähän toisistaan, ja kauden päätyttyä Markkasen tulokassopimus umpeutuu.

Tällä kaudella Markkanen on ollut 20 peliä sivussa koronakaranteenin ja olkapäävamman takia. Toistuvat poissaolot ovat jatkuneet koko hänen uransa ajan.

Tulokaskaudellaan Markkanen istui pelejä selkäkipujen takia ja pelasi 68 ottelua. Toisen kauden alku viivästyi kyynärpäävamman takia, ja kausi päättyi 52 pelin jälkeen ylirasitusoireiden takia. Kolmannella NBA-kaudellaan Markkanen oli puolitoista kuukautta sivussa lantion rasitusvamman vuoksi ennen kuin koronapandemia keskeytti pelit 50 ottelun kohdalla.

– Lauri oli niin heikko ja laiha, että hän ei pystynyt pelaamaan yhtäkään leiriä loppuun asti. Hän joko sairastui tai loukkaantui tai jotain, ja hänen isänsä tai äitinsä piti tulla hakemaan hänet, koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann kuvaili Markkasen junioriaikoja helmikuussa 2018 .

Hyviä uutisia mutta myös kysymyksiä

Aloitetaan hyvistä uutisista. Tällä kaudella pelaamiensa 14 ottelun aikana Markkanen on heittänyt 19,1 pistettä ottelua kohti 51,4 prosentin pelitilanne- ja 39,6 prosentin kolmostarkkuudella.

Bullsin uuden päävalmentajan Billy Donovanin hyökkäyspeli on syöttänyt Markkaselle heittoja lusikalla. Markkasen heitoista jo lähes 55 prosenttia on kolmosia, ja hänen onnistuneista kolmosistaan 97,5:tä prosenttia on edeltänyt koriin johtava syöttö. Kulmaheittojen osuus Markkasen kolmosista on uran korkein, lähes 22 prosenttia, ja myös osumatarkkuus on uran paras, 63,6 prosenttia.

Alle metrin sisältä korista Markkanen on osunut uransa ylivoimaisesti parhaalla 80 prosentin tarkkuudella, kun hän jäi viime kaudella alle NBA:n keskiarvon 64,8-prosenttisella tarkkuudella.

Neljäntoista pelin otos on hyvin pieni, mutta edelliset luvut ovat Markkasen uran parhaat kausikeskiarvot, jos hän jatkaa samaa tahtia loppukauden. Siinä tapauksessa Markkanen osoittaisi olevansa tehokas parinkymmenen pisteen korintekijä NBA:ssa.

Avoimia kysymyksiä riittää silti. Markkasen levypallokeskiarvo on vajonnut 6,1:een ja osuus tarjolla olleista levypalloista yhteentoista prosenttiin. Molemmat luvut ovat hänen NBA-uransa huonoimmat. Markkasella on menetyksiä kaksinkertainen määrä korisyöttöihin nähden, ja hänen syöttöprosenttinsa – osuus joukkueen korisyötöistä kentällä ollessaan – on 4,2 eli Bullsin huonoin lukuun ottamatta vain kymmenen minuuttia koko kaudella pelannutta Devon Dotsonia. Myös plus/miinus -tilastossa sataa pallonhallintaa kohti Markkanen on pakkaslukemallaan - 8,7 vain Dotsonin edellä.

Billy Donovan on kokeillut Markkasta aiempaa useammin keskushyökkääjänä. Markkasen puolustuspeli on kuitenkin edelleen kehityskohde, pelasi hän sitten laita- tai keskushyökkääjänä. Ja vaikka Markkanen on ottanut ison harppauksen viimeistelyprosentissaan korin alta, hän pääsee korin alle yhä suhteellisen harvoin: yhdeksällä Bullsin pelaajalla metrin sisältä korista otettujen heittojen osuus on Markkasta suurempi, ja NBA:n isojen laitahyökkääjien joukossa Markkanen on aivan korin alta otettujen heittojen yleisyydessä 19. persentiilissä.

Väläyksiä

Bulls on tämänhetkisen tilanteen perusteella matkalla itälohkon play in -turnaukseen, josta se voi edetä varsinaisiin pudotuspeleihin ensi kerran sitten kevään 2017. Sen jälkeen Bulls aloitti jälleenrakennusprojektin, joka toi myös Markkasen Chicagoon.

Markkasen seuraavan sopimuksen ja uran suunnan ratkaisee, miten Bulls arvioi hänen onnistumistaan loppukauden aikana. Pystyykö Markkanen säilyttämään alkukauden hyökkäystehonsa? Pystyykö hän nostamaan pelinsä muita osa-alueita? Pysyykö hän pelikuntoisena?

Parhaimpina hetkinään Markkanen on esitellyt modernin ison miehen hyökkäysrepertuaaria. Tähän asti ne ovat olleet väläyksiä, ja jos Markkanen ei pysty aiempaa tasaisempaan pelaamiseen korkealla tasolla, Bulls saattaa valita kokoonpanonsa isoksi mieheksi joko Markkasen tai Wendell Carter Juniorin. Mutta ei molempia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut