Räikkönen selitteli läheltä piti -tilannettaan: "Häntä taisi ottaa päähän"

Formula ykkösten ensi viikon viikonloppuna starttaavaa kautta pohjustettiin viime viikonloppuna Sakhirin radalla Bahrainissa, kun kuljettajat tahkosivat kautta edeltävät testit. Alfa Romeon Kimi Räikkönen uurasti todella runsaasti testikierroksia, mutta yksi hetki sunnuntaina sai aikaan pientä kohua – ja ärtymystä.

Räikkönen oli testien päätöspäivän loppuvaiheissa kiertämässä Sakhirin rataa, kun samaan aikaan ajanut Ferrarin Carlos Sainz Jr yritti vielä saada aikaan viimeisen nopean kierroksen pehmeillä renkailla. Espanjalaisen yritys kuitenkin tyssäsi, kun eteen tuli hitaasti edennyt Räikkönen. Autot kävivät kovinkin lähellä ennen kuin Räikkönen sai väistettyä. Kumpikin ajautui radan ulkopuolelle, ja loppukierroksen Sainz körötteli Räikkösen tuntumassa, ilmeisen turhautuneena.

Räikkönen selitteli tilannetta kertoen olleensa tietämätön siitä, että Sainz on takana niin lähellä.

– En usko, että autot koskettivat toisiaan, en tiedä. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, että hän oli siinä, ja sitten näin hänet viime hetkillä ja väistin, Räikkönen jutteli Autosportille .

– Häntä taisi ottaa päähän, ja hän yritti siinä kikkailla jotain. No joka tapauksessa, en usko että edes saimme kosketusta. En tuntenut sitä.

Räikkönen ajoi sunnuntaina peräti 166 kierrosta Alfan C41-autolla. Lukema oli suurin yksittäisen päivän urakka koko kolmipäiväisen testiviikonlopun aikana. Päätöspäivä oli ainakin jollain tasolla rohkaiseva viime kaudella vaisusti pärjänneelle Alfa Romeolle, sillä Räikkönen oli parhaalla kierrosajallaan päivän neljänneksi nopein.

– Tämä oli vain testaamista. Et koskaan tiedä, mitä muut tekevät (testeissä). Mutta ihan puhtaasti tunnetasolla (sanoisin), että (auto) on parempi kuin viime vuonna, Räikkönen mietti.

– Muutaman viikon sisällä nähdään, mihin päädymme (muihin verrattuna).

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut