HPK otti äärimmäisen tärkeän voiton pudotuspelihaaveiden kannalta, kun se löi Vaasan Sportin 3–2. HPK:n avainhahmo oli maalivahti Eetu Laurikainen, joka venyi 34 torjuntaan.
Laurikainen on ollut iso tekijä HPK:n tammikuussa alkaneessa parantuneessa pelivireessä.
Kerhon maalintekijöinä kunnostautuivat Petri Kontiola ylivoimalla, Valtteri Puustinen ja Santtu Hakanen. Pistepörssin kärkinimi Kontiola loukkasi itsensä toisessa erässä eikä hän palannut enää jäälle. Kontiola satutti ilmeisesti niskaansa.
HPK:n urakkamiehiä olivat pakki Elmeri Eronen ja sentteri Tommi Tikka, jotka pelasivat molemmat yli 24 minuuttia.
– Äärimmäisen kova taistelu. Pääsimme kolmen maalin johtoon. Onneksi aika loppui kellossa. Meidän alivoima oli hyvää. Taistelu ja luonne olivat tärkeitä, sanoi HPK:n valmentaja Matti Tiilikainen.
– Se oli tiukka vääntö. Meillä on usein viime aikoina mennyt ensimmäinen erä alivoimalla pelaamiseksi. Pääsimme yllättävän lähelle. Me pelasimme 19 päivään 11 peliä, sanoi Sportin valmentaja Risto Dufva.