Työmies Åsten oli HIFK:n sankari Kärppien kaadossa – "Aika usein taustalta nousee ratkaisija"

HIFK:n maalivahti Frans Tuohimaa ja Tobias Winberg sekä Kärppien Tuukka Tieksola vauhdissa jääkiekon Liigan pudotuspeliottelussa. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Tomi Siren / STT

HIFK aloitti Liigan puolivälierät 3–2-voitolla Kärpistä. Ensin mentiin HIFK:n niukassa johdossa, kolmannessa sitten sattui ja tapahtui jopa niin, että viimeisellä minuutilla molemmat viimeistelivät kerran.

– Kohtuullisen hyvin puolustettiin, hyökkäyspelissä on parantamisen varaa, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen kiteytti.

Avausmaalin laukoi aloituspisteen kaaren takaa Kärppien Cody Kunykin ja Mika Pyörälän blokkausyrityksestä liikkuvaksi maskiksi muuttuneen näköesteen turvin Teemu Tallberg.

Päätöserässä HIFK:n Micke Åsten vei isoimman huomion kahdella maalillaan.

– Ykkösäijät pelataan paljon pois, niin aika usein taustalta nousee ratkaisija, HIFK:n Pikkarainen kuvasi.

Åsten punnersi päätöserän kärkeen puolustaja Topi Niemelän luistimiin laukomansa kiekon Kärppien maalivahdin Patrik Rybarin taakse. Heti perään Åsten otti jäähyn huitomisesta, jonka aikana Kärppien Kunyk kavensi 1–2:een.

Åsten sai kuitenkin uudistettua HIFK:n kahden maalin johdon laukomalla kiekon Kärppien tyhjään maaliin, jota seurasi vielä HIFK:n maalivahdin Frans Tuohimaan epäonnistuminen Ludwig Byströmin kaukovedossa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut