Amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Carl Nassib kertoo olevansa homoseksuaali – ensimmäinen aktiiviuransa aikana näin tehnyt NFL-pelaaja

Carl Nassib pelaa NFL:ssä, joka on amerikkalaisen jalkapallon yhdysvaltalainen huippuliiga. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

Yhdysvalloissa amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa pelaava Carl Nassib kertoo olevansa homoseksuaali ja on ilmoituksensa myötä liigan ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt näin aktiiviuransa aikana. Las Vegas Raidersin riveissä pelaava Nassib kertoo asiasta Instagram-tililleen julkaistussa videossa .

Hän kertoo tuskailleensa asiasta kertomisen kanssa jo edellisen 15 vuoden ajan.

Hän kertoo julkaisussaan, että hänen on ollut tarkoitus kertoa asiasta jo pidempään. Hän painottaa olevansa hyvin yksityinen henkilö ja uskovansa vähemmistöjen edustamisen ja näkyvyyden tärkeyteen.

– Olen melko yksityinen ihminen, joten toivon teidän tietävän, etten todellakaan tee tätä huomion vuoksi, hän sanoo videollaan.

Nassib kertoo toivovansa, että jossain kohtaa tällaiset julkiset ulostulot eivät olisi enää tarpeen, mutta siihen saakka hän aikoo tehdä osansa hyväksyvän kulttuurin edistämiseksi.

– Minä todellakin rakastan elämääni, enkä voi ymmärtää, miksi minua on siunattu niin paljolla. Olen erityisen kiitollinen siitä, että minulla on ollut niin paljon tukea, kun monilla minua ennen – ja monilla jopa nyt – ei ole ollut, Nassib kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.

Tekee mittavan lahjoituksen itsemurhien ehkäisyyn

Nassib kertoo lahjoittavansa 100 000 dollaria sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajien itsemurhien ehkäisyä varten perustetulle Trevor Project -järjestölle.

– En tunne kaikkea historiaa urhoollisen lhbtq-yhteisömme taustalla, mutta olen innokas oppimaan ja auttamaan tasa-arvon ja hyväksynnän puolesta käytävän taistelun jatkamisessa, hän kertoo.

Julkaisunsa lopuksi Nassib toivottaa kaikille hyvää pride-kuukautta. Kesäkuu on ollut varsinkin viime vuosina monissa maissa pride-kuukausi, jonka yhteydessä järjestetään muun muassa ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumia. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään pride-viikko tänä vuonna kesä-heinäkuun vaihteessa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan suomalaisjärjestö Setan mukaan pride on maailmanlaajuinen liike ja ajattelutapa, jossa korostuu jokaisen oikeus omaan seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun.

Nassibin ilmoituksesta kertoivat muun muassa uutistoimisto AFP, uutiskanava CNN ja New York Times -lehti.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut