Toista kauttaan miesten Superpesiksessä pelaava tamperelainen Manse PP taisteli melkoisen voiton pääsarjan sunnuntaisessa kärkikamppailussa. Tamperelaiset ottivat seuran kuusivuotisen historian ensimmäisen voiton Vimpelin Vedosta aiheuttaen Vedolle samalla ensimmäisen kotitappion vuoteen ja yhteen viikkoon. Vuosi sitten heinäkuun alkupuolella Saarikentällä kävi voittamassa Sotkamon Jymy.
Veto ei saanut vierailtaan luuloja pois edes kuuden juoksun avaussisävuorollaan, joten 3 205 katsojan todistaessa nähtiin kotijoukkueen nöyrtyminen tappioon 0–1 (7–7, 4–7). Manse myllytti kolmostilanteet nimiinsä 25–17.
– Hieno peli saatihin aikaan isolle yleisölle. Oltihin ulkona ton verran parempii. Ekan ulkovuoromme jälkehen oli arvokasta, ettei niska katkennut Vedon kuuteen juoksuun, kommentoi illan ykköstähti, Mansen aito pohjalainen Juha Puhtimäki.
Janne Mäkelä vauhditti Vedon avausjakson ensimmäisessä vuoroparissa ajolähdön tyhjennyksellään (1+3) johtolukemiin 6–0. Tamperelaiset punnersivat kuitenkin viimeisessä vuoroparissa rinnalle. Ratkaisukotiutukset löivät kavennuksen 7–6 kolmoskumuralla iskenyt Henri Puputti ja kahden palon tilanteessa kakkoskärjen ajossa tasoituksen ykkösrajanäpäyksellä sivaltanut Joonas Eirola.
Toisella jaksolla Manse taikoi alkuun kolmen ja neljän juoksun sisävuorot. Ensimmäisessä kaksi juoksua löi Puhtimäki, toisessa kunnarin kiertäneet Juuso Myllyniemi (1+1) ja uudelleen iskenyt Puhtimäki (1+1).
Vedon palkitut olivat 1+5 juoksua lyönyt Mäkelä (7 kärkilyöntiä/9 yritystä) ja ykköskärki Veli-Pekka Yli-Hirvelä (7/9).
Mansen suurimmat sankarit olivat 1+4 juoksua lyönyt lukkari Puhtimäki (12/15) ja neljä juoksua tuonut vaihtaja Myllyniemi (13/15).
JoMa löysi kaasupolkimen Jymy-Jussien harmiksi
Kolmesta edellisestä ottelustaan vain kaksi pistettä saavuttanut Joensuun Maila palasi kolmen pisteen voittojen tielle Seinäjoen Jymy-Jussien kustannuksella. Mehtimäellä nähtiin kotivoitto 2–0 (4–3, 14–0).
Avausjakso huipentui viimeisen vuoroparin tasoittavalle, jossa Henri Litmanen kotiutti Konsta Piirosen palottomassa tilanteessa näpäyksellä. Toisen jakson juoksuhanat avasi Konsta Kettunen kunnarillaan (1+1).
JoMan tehomiehet olivat 1+2 juoksua lyönyt ja viisi tuonut polttaja Kettunen (9/14) ja ykkösvahti Iiro Kuosa (2/5).
Jymy-Jusseista erottuivat kaksi juoksua tuonut Elmeri Lieto (5/6) ja nelosen hihaansa saanut vaihtajaksi joutunut Ville Hotakainen (3/4).
Kempeleläisille täydet pisteet jalkapallostadionilta
Koskenkorvan Urheilijoiden ja Kempeleen Kirin kohtaaminen vei Superpesiksen uudelle areenalle, kun pisteistä taisteltiin Vaasan jalkapallostadionilla. Vieraat nappasivat neljännen voittonsa viiden viimeisimmän pelinsä aikana sekä ensimmäiset pisteensä ilmajokisilta viiteen kohtaamiseen.
KoU antautui Kirille 1 038 katsojan edessä 0–2 (1–2, 1–5).
Avausjakson voiton vieraille varmisti joukkueen juoksut lyönyt Marko Pelkonen, jonka iskuilla kotipesään etenivät Onni Määttä ja Heikki Savikoski.
Toisen jakson sinetti oli Matti Korhosen taikoma ajolähdön tyhjennys (1+3) kolmannessa vuoroparissa.
Ilmajokisista parhaiten onnistuivat lukkari Juho Hakomäki (1/8) ja kauden avausottelunsa sekä pääsarjauransa toisen ottelun pelannut 18-vuotias koppari Tony Latvala (4/5).
Kiriläisistä vahvimmin esiintyivät jokeri Matti Korhonen (4/9) ja yhden juoksun tuonut lukkari Jani Lassila (2/4).