Leo-Pekka Tähti kelasi kärkiajan 100 metrin alkuerissä – moni ylsi alle 14 sekunnin ja finaalista odotetaan tiukkaa

Suomen paralympiajoukkueen Leo-Pekka Tähti etenee ratakelauksen T54-luokan 100 metrin finaaliin. (Kuva 400 metrin alkueristä.) / HARRI KAPUSTAMÄKI HANDOUT / HARRI KAPUSTAMÄKI / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä, Kaija Yliniemi / STT

Suomalaiset ratakelaajat Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja etenevät kovien suoritusten saattelemina T54-luokan 100 metrin alkueristä Tokion paralympialaisten finaaliin.

Tähti otti kärkiajan miesten T54-luokan 100 metrin alkuerissä. Kolmannessa alkuerässä kisannut Tähti kelasi ajakseen 13,81.

– Se lähti siitä sitten tosi hyvin, mallikkaasti kolmenkympin jälkeen etenemään. Loppu oli aika rento sitten, hän sanoi Ylelle .

– Ihan hyvä jatkaa finaaliinkin sitten.

Tähden omassa erässä toiseksi tullut Kiinan Ying Zhang oli ennätyksellään silti 14 sadasosaa suomalaista hitaampi. Alkuerien toiseksi kovin aika sen sijaan oli toisessa ryhmässä kelanneella Meksikon Juan Pablo Cervantes Garcialla, jonka tulos oli 13,85.

Alkuerissä moni ylsi alle 14 sekunnin, joten finaalista odotetaan tiukkaa mittelöä. Tähden mukaan illalla voi sataa vettä, mikä voi muuttaa asetelmia radikaalisti.

– Kaikilla se on toki sama sitten, jos vettä sataa, hän lisäsi.

Tähti on voittanut lajin vuoden 2004 Ateenan paralympialaisista lähtien ja tavoittelee satasella viidettä peräkkäistä kultamitaliaan. Ateenassa hän voitti myös 200 metrin kisan ja kelasi vuonna 2008 Pekingissä 200 metrillä pronssille, mutta sittemmin 200 metrin matkaa ei ole ollut paralympiaohjelmassa.

Kotaja kolmanneksi nopein

Amanda Kotaja puolestaan kelasi naisten alkuerissä kolmanneksi parhaan ajan. Alkueränsä voittanut suomalainen ylitti maaliviivan tuloksella 16,43.

– Lähdössä tapahtui jotain outoa. Kelauskapula tuntui menevän puolittain pinnojen väliin, ja tuli täysi stoppi. Loppu tuli kyllä hyvin, Kotaja kommentoi Paralympiakomitean tiedotteessa.

Alkuerien ykköseksi viiletti Kiinan Zhaoqian Zhou ajalla 15,80. Kotajakin päivitteli suorituksensa jälkeen Ylen haastattelussa kiinalaisen kovaa aikaa. Toiseksi paras aika oli Yhdysvaltain Hannah Dederickillä, joka sai ajakseen 16,21.

Kolminkertainen maailmanmestari Kotaja oli Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 T54-luokan 100 metrin kisassa neljäs ja Riossa 2016 kuudes. Tokioon hän lähti maailmantilaston kärkipaikalta. Kotaja on kelannut tällä kaudella satasen aikaan 16,09. Hänen Suomen ennätyksensä on vuonna 2015 kelattu 15,64.

Mattila jäi ryhmänsä viimeiseksi ja karsiutui

Miesten kolmesta alkuerästä ensimmäisessä kelannut Esa-Pekka Mattila puolestaan karsiutui finaalista tuloksella 14,71. Mattila tavoitteli Tokiossa uransa ensimmäistä paralympialaisten finaalipaikkaa, mutta jäi ryhmänsä viimeiseksi.

Mattilalle kyseessä ovat uran kolmannet paralympialaiset. Mattila oli ennen Tokiota maailmantilastossa jaetulla 7. sijalla. Aiemmin tänä kesänä hän oli kelannut uudeksi ennätyksekseen 14,18.

– Kyllä tässä itse sössin, Mattila kommentoi.

Alkuerät kisattiin keskiviikkona aamulla Suomen aikaa. Miesten aamuisista karsinnoista eteni kustakin alkuerästä finaaliin kaksi parasta, minkä lisäksi aikavertailusta jatkoon pääsi kaksi nopeinta. Naisten puolella kahdesta alkuerästä meni kummastakin finaaliin kolme parasta, minkä lisäksi kaksi kelaajaa yltää jatkoon aikavertailusta.

Finaalit kisataan tänään iltapäivällä Suomen aikaa. Miesten finaali alkaa kello 13.30, naisten kello 14.46.

Polvi ajoi luokkansa kakkoseksi

Nivalalainen Teppo Polvi onnistui käsipyöräilyn yhdistetyssä H1- ja H2-luokkien maantieajossa. Polvi sijoittui 52,8 kilometrin kilpailussa seitsemänneksi ja oli H1-luokkansa toiseksi paras ajaja.

Yhdistetyssä luokassa kärkisijat menivät odotetusti lievempivammaisille H2-luokan ajajille selvällä erolla. Polvi kuitenkin voitti muun muassa tiistaisen H1-luokan aika-ajokilpailun kultamitalistin, Etelä-Afrikan Nicolas Pieter du Preezin.

– Olimme sopineet H1-luokan ajajien kesken, että ajetaan porukassa ensimmäisen kierroksen metsäosuus, joka oli eri reittiä kuin eilisessä aika-ajossa. Kaksi viimeistä kierrosta sitten mentiin omillamme niin kovaa kuin pystyi, Polvi kertoi tiedotteessa ja sanoi, että kovalla reitillä sai rääkätä itseään ihan tosissaan.

Polven ajatukset olivat pitkäaikaisen kilpakumppanin, tiistaina aika-ajokisassa tunnelin seinään ajaneen ja sairaalassa tarkkailtavana yön viettäneen Harri Sopasen voinnissa.

– Harrin loukkaantuminen sekoitti pakkaa, ja on ollut huonot fiilikset siitä lähtien. Se tässä on päällimmäisenä mielessä edelleen, hän totesi.

46-vuotiaan Polven ura jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

– Mennään näiden kisojen suhteen vuosi kerrallaan, mutta enköhän minä tule pyörällä ajamaan niin kauan kuin elän, Polvi sanoi

Tokiossa debytoinut Mylly karsiutui

Paralympialaisissa debyyttinsä Tokiossa tehnyt ampumaurheilija Jarkko Mylly ei yltänyt keskiviikkona finaaliin saakka. SH1-luokan 10 metrin ilmakiväärikilpailussa kisannut Mylly ampui tulokseksi 625,3 ja jäi karsinnassa sijalle 41. Finaaliin eteni kahdeksan parasta.

– Ei se hyvin mennyt. Alusta loppuun oli yhtä heikkoa vaihetta. Olosuhteissa ei ollut ongelmia, vaan korvien välissä, omassa tekemisessä, Mylly harmitteli tiedotteessa.

Alkukilpailun voitti Etelä-Korean Jinho Park. Korealaisen tulos 638,9 oli samalla paralympialaisten karsintaennätys.

Karsintoihin osallistui 47 urheilijaa. Kilpailijat ampuivat karsinnoissa kaikkiaan 60 laukausta.

Myllyn alkukilpailun ennätys on Saksan Hannoverissa vuonna 2017 ammuttu 638,4 pistettä. Tällä pistelukemalla suomalainen olisi yltänyt Tokion karsinnoista jatkoon. Toiseksi karsinnoissa tulleen Saksan Natascha Hiltropin tulos oli nimittäin 635,4 pistettä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut