Rankkarituomio sapetti FC Lahtea – "Luulin, että me saatiin vapaapotku"

Pekka Pernu / STT

Synkkään tulokselliseen putkeen ajautunut FC Lahti joutui jossittelijan penkille lauantaina Ratinassa Ilvekselle kärsityn 0–1-tappion jälkeen. Ottelun ainoa maali syntyi avausjaksolla rangaistuspotkusta, jota lahtelaisten ei ollut ihan helppo niellä.

Lahti-kapteeni Kari Arkivuo näytti liukuvan Ilves-hyökkääjä Sylvanus Nimelyn jalkoihin aivan rangaistusalueen rajalla.

– Sain iskun päähän, ja luulin, että me saatiin vapaapotku, Arkivuo kertasi tilannetta.

– Se oli varmaan kaiken lisäksi alueen ulkopuolella vielä, jos siinä joku rike oli.

Rangaistuspotkun iski sisään vasen puolustaja Tuomas Ollila, jolle osuma oli liigauran ensimmäinen.

– Oli siinä muitakin halukkaita vetäjiä, mutta toisilla on ollut jo mahdollisuutensa. Tuli vain sellainen olo, että laitan pallon sisään, Ollila kertoi.

Voitto ja maali olivat ensimmäiset Toni Kallion kolmen ottelun päävalmentajajakson aikana.

FC Lahti on voittanut vain yhden ottelun heinäkuun puolivälin ja Jasin Assehnounin Emmen-siirron jälkeen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut