Jesse Puljujärvi vireessä kauden alla: "Jessen itseluottamus kasvoi viime vuonna"

Jesse Puljujärvi teki kaksi maalia Winnipegin verkkoon. AFP / LEHTIKUVA

Ville Väänänen, Kaija Yliniemi / STT

Viikon kuluttua alkavaa jääkiekon NHL-kautta ajatellen Edmonton Oilersin Jesse Puljujärvi on löytänyt mainion vireen. Puljujärvi teki kaksi maalia Winnipeg Jetsin verkkoon, kun joukkueet kohtasivat varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa harjoitusottelussa. Edmonton voitti ottelun 4–3.

– Jessen itseluottamus kasvoi viime vuonna. Hän on kovassa kunnossa, laukoo ja rynnii maalille. Kun hyökkääjä viihtyy maalin edessä, hän saa maalipaikkoja, Oilersin päävalmentaja Dave Tippett kommentoi seuran Twitter-tilillä julkaistussa haastattelussa.

Winnipegin Kristian Vesalainen syötti joukkueensa avausmaalin. Edmontonin maalissa pelasi Mikko Koskinen, joka torjui ottelussa 31 kertaa ja kertoi nauttineensa pelaamisesta fanien edessä.

– Oli mukava saada pelata koko 60-minuuttinen, Koskinen sanoi Oilersin Twitterissä julkaistussa haastattelussa.

Hän toivoo, että alkavasta kaudesta tulee erilainen kuin viime kaudella, jolloin hänen perheensä ei ollut mukana Edmontonissa, ja koronan takia koko maailma sulkeutui.

– Tunsin itseni välillä aika yksinäiseksi. En edes osaa sanoa, kuinka kaukana minusta muu perhe oli, Koskinen muisteli viime kautta.

Nyt koko perhe on koolla Kanadassa. Koskisella on puolisonsa kanssa kaksi lasta ja koira.

Odotukset ovat korkealla myös joukkueessa.

– Mikko on ollut erinomainen kaikissa harjoituspeleissä, joissa on pelannut, päävalmentaja Tippett sanoi.

Tulokas Talvitie syötti Devilsin maalit

New Jersey Devils voitti harjoitusottelussa New York Islandersin 2–1. New Jerseyn molemmat maalit alusti NHL-tulokas Aarne Talvitie. Kesällä Buffalon taakseen jättänyt puolustaja Rasmus Ristolainen syötti uuden seuransa Philadelphia Flyersin 2–1-voittomaalin, kun joukkue kaatoi Washington Capitalsin 3–1.

Uutta alkua NHL-uralleen hakeva Henrik Borgström antoi mainioita näyttöjä uudelle seuralleen Chicago Blackhawksille, kun joukkue kaatoi St. Louis Bluesin 5–1.

Viime kauden HIFK:ssa pelannut keskushyökkääjä teki tehot 1+1. St. Louisin suomalaismaalivahti Ville Hussolla oli vaikeampi ilta, sillä hän torjui vain 13 kertaa ja kaivoi kiekon selkänsä takaa neljä kertaa.

Nashville Predators kaatoi kaksi viimeistä mestaruutta voittaneen Tampa Bay Lightningin 6–1. Nashvillen maalivahtina Juuse Saros torjui 16 kertaa, ja hyökkääjä Mikael Granlund syötti yhden osuman.

NHL:n tulokasjoukkue Seattle Kraken kärsi 1–3-tappion Calgary Flamesille. Kanadalaisjoukkueen puolustaja Juuso Välimäki rakensi ylivoimalla joukkueensa avausmaalin ensimmäisen erän lopussa. Seattlen Joonas Donskoi sai syöttöpisteen Krakenin ainokaiseen, joka syntyi toisen erän puolivälissä ylivoimalla.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut