Ruotsi nappasi MM-finaalissa tikkarin Suomen salibandynaisten edestä – kahdeksas peräkkäinen maailmanmestaruus heltisi jatkoajalla

Ruotsin Sandra Boric Svärd ja Suomen Veera Kauppi vauhdissa illan ottelussa. TT/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Reima Rautiainen / STT

Suomen naisten salibandymaajoukkue piti lupauksensa ja laittoi emäntämaa Ruotsin ahtaalle Uppsalassa sunnuntaina pelatussa MM-finaalissa. 3–4-jatkoaikatappio hienon nousun jälkeen ei kuitenkaan lämmittänyt, kun valtikka naissalibandyssä ei vaihtunut.

Alkulohkon 3–9-nöyryytyksen jälkeen Suomi laittoi Ruotsin koville. Finaalissa avauserässä kaksi maalia tappiolla olleen Suomen toiveet nousivat Uppsalan hallin kattoon kolmannen erän puolivälin jälkeen, kun Sara Piispa iski Jenna Saarion syötöstä ylivoimalla 3–3-tasoituksen. Ottelu venyi jatkoajalle.

Viimeinen askel jäi ottamatta. Kapteeni Veera Kaupin laukaus viuhui jatkoajan alussa niukasti Ruotsin vasemman tolpan ohi. Ajassa 62.35 Ruotsin Emelie Wibron puolestaan hyödynsi maalipaikkansa ja päätti trillerin ajassa 62.35 lauottuaan 4–3-niitin.

Ruotsille maailmanmestaruus oli kahdeksas peräkkäinen ja kaikkiaan kymmenes.

Suomen mestaruudet ovat vuosilta 1999 ja 2001. Kaksi vuotta sitten Suomi oli MM-kisoissa kolmas.

– Ei ollut se mitali, mitä tulimme hakemaan. Ei ole kivaa hävitä. Likat suorittivat hyvin, homma oli räpylässä, Suomen päävalmentaja Lasse Kurronen kehui Ylelle.

"Uskomaton joukkue"

Kurronen antoi erityiskiitoksen upean turnauksen pelanneelle Veera Kaupille.

– Hän kasvoi isoksi johtajaksi myös kentän ulkopuolella. Siinä on meille kapteeni pitkäksi aikaa, Kurronen sanoi.

Suomen murskatappio Ruotsille alkulohkossa taisi hämätä. Suomi piti alkulohkopelissä korttejaan piilossa.

– Lähdettiin haastajana Ruotsia vastaan, mutta kyllä meillä oli homma hallussa pelisuunnitelmaa myöten. Pitää tehdä hommia vielä lisää, päävalmentaja Kurronen sanoi.

Kaupin kaksoissisar Oona Kauppi kehui omaa joukkuetta, eikä syyttä.

– Olen ylpeä tästä joukkueesta, uskomaton joukkue. Kukaan ei varmaan uskonut meihin, mutta riittää, että kaksikymmentä pelaaja ja taustajoukko uskoo, Oona Kauppi sanoi.

– Ruotsi pelkäsi meitä.

Ruotsi järkytti alussa

Oona Kauppi painotti lauantaina voitetun Tshekki-välierän jälkeen, että ensimmäinen kymmenminuuttinen pitää olla MM-finaalissa tarkkana Ruotsia vastaan.

Suunnitelma ei sunnuntaina pitänyt. Ruotsi järkytti vastustajaansa, kun Ellen Bäckstedt Suomen puolustuksen nukahdettua laukoi pallon verkkoon ohi maalivahti Krista Niemisen ajassa 1.26. Suomi ja Veera Kauppi kuittasivat nopeasti, sillä hän tasoitti 1–1:een reilut kaksi minuuttia myöhemmin.

Osuma oli Kaupin sadas maaottelumaali.

Ennakkosuosikki Ruotsi hankkiutui johtoon 11. minuutilla, kun joukkueen maalitykki Wilma Johansson pääsi laukomaan 2–1 Moa Gustafssonin kierrettyä puolustaja Silja Eskelisen turhan helposti.

Ruotsi tuplasi johtonsa 3–1:een 16. minuutilla Ellen Rasmussenin kaukolaukauksella.

Veera Kaupin tahtomaali

Suomelle suuntaa näyttänyt Veera Kauppi nosti finaalihaastajan toisen erän puolivälin jälkeen maalin päähän todellisella tahto-osumalla. Hänet kaadettiin päädyssä nurin, mutta Kauppi ei jäänyt valittamaan, vaan kaappasi pallon ja iski tarkalla kääntölaukauksella pallon verkkoon ohi Ruotsin maalia vartioineen Matilda Östlund Visenin.

Suomen hyökkäyspeli oli avauserässä Veera Kaupin johtaman ykköskentällisen varassa. Ottelun vanhetessa Suomen ykkösviisikko sai enemmän apua muilta kentällisiltä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut