Olympiavoittoa helmikuussa juhlineen Marko Anttilan ensimmäinen ottelu pitkään aikaan Ilveksessä olisi saanut tiistaina hyvän alun, jos Panu Mieho olisi laittanut kiekon tyhjään maaliin Anttilan loistosyötöstä.
Mutta Mieho yritti syöttää takaisin ja tilanne kuivui kokoon. Se kuvasti sitä että Ilves yritti luoda sankaritarinaa alusta alkaen ja itse peli sekä vastustaja unohtuivat. Vaasan Sport huomasi tilaisuutensa ja kaatoi lopulta Ilveksen 4–2.
"Mörkö" Anttila laukoi kolme kertaa ja sai tehosaldoksi luvun –1 noin 16 minuutin peliajalla.
– Hyvä sisääntulo ja arvosanaksi 8+. Hän hoiti hommansa, mutta monella muulla pelaajalla jäi vajaaksi suhteessa vastustajaan. Puuttui halu tehdä töitä maalin edessä, kommentoi Ilveksen päävalmentaja Jouko Myrrä.
Aitiosta ottelua seurasi myös tiistain tuorein hankinta Henrik Haapala. Kuusi mitalia Tapparassa voittanut Haapala sanoi kenttähaastattelussa aloittavansa liigakauden perjantaina juuri Tapparaa vastaan.
Lempäälässä syntyneiden Haapalan ja Anttilan hankinnat tulevat tarpeeseen, sillä Antti Saarela ja Santeri Virtanen eivät pelaa enää tällä kaudella.