Suek julkaisi Olympiakomitean henkilöstölle teetetyn kyselyn tulokset – joka neljäs vastaaja oli kokenut kiusaamista työympäristössä

Suomen urheilun eettinen keskus Suek julkaisi maanantaina Olympiakomitean henkilöstölle teetetyn kyselytutkimuksen tulokset. Toukokuussa toteutetussa kyselyssä selvitettiin henkilöstön kokemuksia ja havaintoja mahdollisesta epäasiallisesta kohtelusta viimeisen vuoden ajalta.

Olympiakomitea ja Suek kertoivat tiedotteissaan, että selvityksessä nousi esiin työympäristössä esiintynyttä kiusaamista, jota oli kokenut joka neljäs vastaaja. Kiusaaminen oli ilmennyt esimerkiksi kokemuksena eristämisestä, sivuuttamisena tai osaamisen kyseenalaistamisena.

Kyselyssä ei noussut esiin fyysistä häirintää. Harvat vastaajat olivat kokeneet sanallista seksuaalista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää.

Kyselyn vastausprosentti oli 90,2, ja siihen osallistui kaikkiaan 55 vastaajaa.

– Kiusaamista ilmeni keskimääräistä enemmän, kun verrataan muihin vastaaviin työyhteisön selvityksiin. Muita epäasiallisen kohtelun muotoja oli vähemmän. Esimerkiksi fyysistä häirintää ei kyselyssä noussut esiin. Korkea vastausprosentti kertoo, että asia koettiin merkittävänä, Suekin tutkimuspäällikkö Marko Kananen sanoi tiedotteessa.

Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto oli kiitollinen siitä, että lähes jokainen Olympiakomitean työntekijä vastasi kyselyyn.

– Urheiluyhteisöllä ja Olympiakomitealla on nollatoleranssi kaikenlaista epäasiallista kohtelua kohtaan. Nollatoleranssi tarkoittaa, että asiat tuodaan heti esille, niihin puututaan ja ne hoidetaan kuntoon. Se ei tarkoita sitä, että mitään väärää ei koskaan tapahtuisi, Susiluoto sanoi tiedotteessa.

Tulokset ovat osa laajempaa kyselyä

Kyselyn tavoitteena oli selvittää Olympiakomitean kokonaistilannetta epäasiallisen kohtelun osalta. Maanantaina julkaistut tulokset ovat osa laajempaa kyselyä, jossa selvitetään urheiluyhteisössä ilmenevää epäasiallista kohtelua. Suek julkistaa selvityksen kokonaisraportin syksyllä.

Mukaan kyselyyn ovat voineet ilmoittautua Olympiakomitean jäsenet sekä keskeiset sidosryhmät kuten liikunnan aluejärjestöt, Huippu-urheilun instituutti KIHU, urheiluopistot sekä urheiluakatemiat.

Olympiakomitea joutui kevään alussa häirintäkohun keskelle, ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana toiminut Mika Lehtimäki erosi tehtävästään. Lehtimäki sai viime syksynä kirjallisen varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä työyhteisössä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut