Koko kauden miesten jalkapalloliigan kärkisijoilla viihtynyt Kuopion Palloseura nousi lauantaina yksin piikkipaikalle, kun joukkue kukisti vierasottelussaan turkulaisen Interin 2–1. Ratkaisu syntyi vasta lisäajalla, kun Henri Toivomäki yllätti Inter-vahti Walter Viitalan.
– Todella tärkeä voitto meille. Inter oli jälleen kova vastus, mutta onnekkaasti peli kääntyi voitoksemme. Syksyn pelin ovat aina hienoja ja tunteikkaita, iloitsi KuPSin päävalmentaja Simo Valakari.
Inter joutui pelaamaan yli puoli tuntia vajaalla, kun Rodrigo Arciero ajettiin kentältä kahden varoituksen jälkeen. Kuopiolaiset saivat selvän yliotteen, ja Joona Veteli laukoi tasoitusmaalin.
KuPS riuhtaisi voitollaan kahden pisteen eron Honkaan, joka pelasi lauantaina tasapelin AC Oulua vastaan. HJK kärkkyy sarjassa kolmantena yhden ottelun vähemmän pelanneena.
Tappion myötä Inter pysyy kärkikuusikon ulkopuolella. Turkulaisilla saattaa kuitenkin olla takataskussaan kolme lisäpistettä, mikäli seuran tekemä protesti AC Oulun kohtaamisesta menee läpi. Interin mukaan oululaisilla ei ollut voittopelissään riittävää määrää Suomessa kasvatettuja pelaajia.