Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Manse välierässä vankkana isäntänä

Miesten Superpesiksen ensimmäisten välieräpelien jälkeen näyttäisi siltä, ettei taistelua loppuottelupaikoista synny. Mestaruutta puolustava runkosarjan kakkonen Manse PP löylytti avauskohtaamisessa Tampereella vieraillutta Hyvinkään Tahkoa 2–0 (7–2, 3–1).

– Tahkohan paransi toiseen jaksoon, mutta tämä oli meiltä hyvä ottelu. Ei päästetty läpilyöntejä, joten se helpotti hommaamme, kuvaili Mansen yleismies Tuomas Jussila.

Avausjakso oli käytännössä ohi jo ennen Tahkon ensimmäistä lyöntivuoroa. Manse aloitti tekemällä neljä juoksua, jotka kaikki tulivat tahkolaisten junioritason virheillä tekijöinään Konsta Lehtola, Petteri Alanen, Miikka Matikka ja Jere Vikström. Isäntien avausjakson seitsemästä juoksusta neljä löi Perttu Ruuska ja kolme toi Juuso Myllyniemi.

Toisella jaksolla Mansen juoksuhanaa avasivat juoksun arvoisia painepalloja vieraiden etukentälle laittaneet Henri Puputti ja Juha Puhtimäki.

Mansen palkitut olivat seitsemästä kotiutuspaikasta viisi juoksuaan lyönyt Ruuska (5 kärkilyöntiä/7 yritystä) ja neljä juoksua tuonut kakkosvahti Myllyniemi (5/6).

Tahkosta kannattaa mainita yhden juoksun tuonut kärkietenijä Teemu Nurmio (5/7) sekä yhden juoksun lyönyt polttaja Valentin Ikonen (1/5). Vieraiden jokerien kotiutussaldo oli 1/8.

Paikka loppuotteluihin irtoaa kolmella voitolla. Toinen ottelu pelataan Hyvinkäällä torstaina.