Tampereen Pyrinnön pika-aituri Lotta Harala on elämänsä kunnossa lähestyvien Istanbulin EM-hallikisojen alla. Harala pudotti tammikuussa 60 metrin aitajuoksun ennätyksensä 17 sadasosalla aikaan 8,00.
Torstaina Tampereella syntyi uran toiseksi paras aika 8,03 Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallisarjan pronssitason kilpailun alkuerässä. Siitäkin huolimatta, että rytmi katosi heti ensimmäisellä aitavälillä.
– Alku tuli hyvin, mutta viereisellä radalla japanilainen kompuroi ensimmäiseen aitaan, ja kädet ottivat aika kovaa yhteen kaksi kertaa. Siitä olisi voinut tulla aika hyväkin aika, finaalissa ajan 8,06 juossut Harala iloitsi.
Säärivammastaan toipunut Harala oli silminnähden liikuttunut puhuessaan kahden vuoden pitkästä matkastaan takaisin radoille.
– Niin pitkään on tehnyt töitä, eikä ole saanut siitä mitään hedelmää. Tuntuu tosi hyvältä, vaikka tiedän, että tämä on vasta alkua. Pitkä matka opetti myös paljon, olen nyt paljon vahvempi urheilija henkisesti, Harala sanoi.
Paineitta EM-halleihin
Istanbulin EM-halleihin paikkansa varmistanut Harala sanoi nauttivansa Turkissa odottavasta haastajan asemasta.
– Taidan olla tällä hetkellä tilastoysi. Tunnen, että on hyvä mahdollisuus haastaa edellä olevia. Paineita ei ole, mutta onnistuessani saatan juosta useammankin juoksun.
Suomalaisaitureista myös Reetta Hurske ja Annimari Korte ovat juosseet kuluvalla hallikaudella ennätyksensä, ja Harala odotti jo innolla kesän kohtaamisia.
– Mehän olemme kaikki tällä hetkellä elämämme kunnossa. Reetta on aivan käsittämättömällä tasolla, 13 sadasosaa maailmanennätyksestä. Tällä hetkellä voi olla aika ylpeä suomalainen pika-aituri, Harala nauroi.
Halliennätyksensä 8,03 viime viikonloppuna juossut Korte juoksi Tampereella alkuerän aikaan 8,25, mutta jätti finaalin juoksematta flunssaoireiden vuoksi. Myös Korte on alittanut Istanbulin halli-EM-kisojen rajan.
Samuelssonin juoksu hajosi huonoon lähtöön
Tänä talvena kahden sadasosan päähän ennätyksestään 6,64 juosseen Samuli Samuelssonin finaalijuoksu kaatui Tampereella epäonnistuneeseen starttiin.
– Hyppäsin liian pystyyn ja jäin ihan kunnolla lähdössä. Loppu tuli hyvin. Nyt pitää vaan saada alku taas kuntoon, Samuelsson sanoi.
Aika 6,69 oli tahmeasta lähdöstä huolimatta Samuelssonin hallikauden toiseksi paras.
Samuelsson on saanut pitkästä aikaa harjoitella koko talvikauden ilman loukkaantumisia.
– Odotan, että jossakin kisassa ennätys (6,64) napsahtaisi.
Ikaalisten Urheilijoiden pikajuoksija juoksee vielä sunnuntaina Dortmundissa ennen SM-halleja ja maaliskuun alun EM-kisoja.
– Näyttää aika selvältä, että pääsen EM-halleihin rankingin perusteella. Tosi hyvä, ettei tarvitse miettiä rajojen (6,63) rikkomista.
Yleisurheilun SM-hallit kilpaillaan Helsingissä 18.–19. helmikuuta, ja EM-mitaleita jaetaan Istanbulissa 2.–5. maaliskuuta. Suomen EM-joukkue nimetään 21. helmikuuta.