Kerttu Niskasen oli vaikea valita sanojaan Planican MM-kisojen viimeisen lajin jälkeen. Niskanen hiipui päämatkallaan 30 kilometrillä kuudenneksi, kun hänen kahdesta suksiparistaan jälkimmäinen ei luistanut kuten samassa ryhmässä hiihtäneillä kilpakumppaneilla.
Huoltojoukkueen voitelupäällikkö Mika Venäläinen vastasi Niskasen suksista ja otti kontolleen sen, ettei Niskanen hiihtänyt kilpailusta mitalia. Niskanen ei halunnut sanoa asiaa ääneen. Hän ymmärtää, että huollossa tulee väistämättä joskus huteja.
– Jaa. Ääh. En osaa sanoa. Se on jossittelua sitten, Niskanen kiemurteli vastaustaan.
– Mitali saattoi mennä sukseen ja tietenkin myös hiihtoon. Mutta urheilu on urheilua ja välineurheilu välineurheilua.
Niskanen viihtyi kilpailun kärjessä ennen kuin vaihtoi muiden kärkihiihtäjien tavoin suksiaan kilpailun puolivälissä. Kilpailun toisella puoliskolla hän roikkui kilpailun voittanutta Ruotsin Ebba Anderssonia seuranneessa takaa-ajojoukossa.
Kaikki oli pelissä
Niskanen myönsi lopulta, että hän tiesi mitalimahdollisuuden menneen suksien vaihdon jälkeen. Hän sinnitteli kilpailun jälkipuoliskon ryhmässä, josta Norjan Anne Kjersti Kalvå karkasi toiseksi ja Ruotsin Frida Karlsson kolmanneksi.
Myös Ruotsin Linn Svahn ja Rosie Brennan kirivät lopussa maaliin ennen Niskasta, joka putosi ryhmästä pari kilometriä ennen maalia.
– Huomasin heti suksien vaihdon jälkeen, että Kalvålla on jäätävän liukas kapula. Samalla tunsin, ettei oma pari ollut yhtä liukas kuin ensimmäinen suksipari, Niskanen kertoi.
– Vaihdon jälkeen oikeastaan tiesin, ettei mitalia tule. Ajatukset eivät siinä vaiheessa olleet kovin iloisia, mutten luovuttanut.
Niskanen sinnitteli joukon mukana, kunnes Kalvå teki ratkaisunsa viimeisen kierroksen pitkässä nousussa.
– Ajattelin, että pystyn kestävyydellä kompensoimaan huonon luiston. En luovuttanut ja löin loppuun asti, mitä lähti. Mutta minulla oli jo kaikki pelissä, kun Kalvå teki rykäisynsä. Ero tuli siinä.
Niskanen jäi reilun minuutin voittajasta ja 14 sekuntia mitalista.
Urheilu on kovaa
Niskanen näytti vielä Tour de Skin aikaan MM-kisojen päämatkakseen nimeämänsä kilpailun eli 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähdön voittajasuosikilta. Ebba Andersson piristyi uuden vuoden puolella elämänsä vireeseen ja ansaitsi suosikin aseman.
Andersson voitti kilpailun ylivoimaisesti, mutta kokonaan mitalitta jääminen satutti Niskasta.
– Kilpailu on kovaa, Niskanen tiivisti asian kahteen sanaan.
Niskasen odotukset olivat valtavasti tuloksia korkeammalla. Hän oli MM-kisojen yhdistelmäkilpailussa viides, 30 kilometrillä kuudes ja viestijoukkueen mukana neljäs.
– Olen ehkä paremmassa kunnossa kuin ikinä arvokisoissa ja nolla mitalia taskussa. Olen tuonut jonkun mitalin kotiin huonommallakin vireellä, Niskanen jatkoi.
– Mutta kaiken pitää natsata, että tuolta pystyy mitaleita tuomaan.
Jossittelua ja riskiratkaisu
Kilpailun olisi saanut hiihtää samalla suksella alusta loppuun. Huollon ja Niskasen käsityksen mukaan hän oli kuitenkin vaihtamassa alle parempaa eikä huonompaa suksiparia.
– Jos tilanne olisi ennakoitu oikein, olisin käyttänyt suksiparit päinvastaisessa järjestyksessä, Niskanen kertoi.
Hiihto yhdellä suksiparilla on vaikeaa.
– Tulos voi kaatua myös sen takia, että toimit toisin kuin muut ja jäät hiihtämään yksin. Sen takia on varmempaa toimia samoin kuin muut samassa ryhmässä hiihtävät kilpailijat.
Niskanen loukkasi jalkansa ennen MM-kisojen ensimmäistä kilpailuaan. Viimeisen startin jälkeen hän kertoi, että vamma on oikeassa takareidessä.
– Jalka tutkitaan, kun päästään kotiin. Enempää en halua puhua terveysasioistani. Katsotaan, onko Lahdessa (Salpausselän kisat) jotain kerrottavaa.
Voitelupäällikkö otti vastuun Kerttu Niskasen hiipumisesta
Hiihtäjien huoltotiimiä johtava voitelupäällikkö Venäläinen otti raskaasti Kerttu Niskasen kuudennen sijan Planican MM-kisojen päätösmatkalla, perinteisen hiihtotavan 30 kilometrin yhteislähdössä. Venäläinen koki, että Niskanen menetti mahdollisuudet mitaliin heikosti luistaneiden suksien takia.
– Pyrimme siihen, että toinen suksipari olisi ollut ensimmäistä parempi, mutta näin ei ollut syystä tai toisesta. Sen näki heti suksienvaihdon jälkeen, Venäläinen kertoi.
Epäonnistuminen satutti
Venäläisen kasvoista näki, että hän otti raskaasti sen, ettei kyennyt valmistamaan urheilijalleen kilpailukyistä suksiparia.
– Testien jälkeen kaksi parasta paria otettiin kilpailuun. Kerttu aloitti yhdellä ja vaihtoi toiseen, jonka piti olla parempi. Se meni pieleen, Venäläinen tuskaili.
– Jälkiviisaana voisi sanoa, ettei suksia olisi kannattanut vaihtaa.
Heti kilpailun jälkeen Venäläinen ei voinut varmasti tietää, mikä vei suksista luiston.
– Kertun toiseen sukseen piti lisätä vähän pitoa. Se saattoi olla syy muita heikompaan luistoon, Venäläinen pohdiskeli.
Ongelmia myös muilla Suomen naishiihtäjillä
Suksihuollolle tuli muitakin huteja naisten 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähdössä. Krista Pärmäkoski oli lähdön 15:s, Johanna Matintalo 25:s ja Anne Kyllönen 26:s. Kokonaistulos oli huono, eikä kellekään osunut kahta toimivaa suksiparia.
Pärmäkoski tuli suksien vaihtoon jo ensimmäiseltä kierrokselta.
– Oli pakko vahtaa, että pääsin jollakin tapaa mäet ylös, Pärmäkoski kertoi.
– Ensimmäinen pari oli pidoltaan herkkä. Hyvillä jaloilla sen olisi varmaan saanut pitämään, mutta oli huono vire, eivätkä jalat toimineet. Toisessa parissa pito olikin parempi.
Puuttui pitoa ja luistoa
Matintalo koki tilanteen samoin.
– Meillä oli ihan joukkueena kalustohaasteita. En silti pistä tulosta kokonaan sen piikkiin, Matintalo kertoi.
Matintalon ensimmäinen pari ei luistanut ja niistä loppui pito. Toisen parin luisto oli ensimmäistäkin huonompi.
– Voitelu ei ehkä reagoinut oikealla tavalla kelin lämpenemiseen, Matintalo pohdiskeli.
– Yritin hiihtää, minkä pystyin, mutta meni vähän maku koko hommasta. Ei ollut hirveän mukavaa tänään.
Kyllönen muotoili ongelmat samaan tapaan Pärmäkosken ja Matintalon kanssa.
– Meillä taisi olla kaluston puolella ongelmia, mutta oli hiihtäjässäkin vikaa, Kyllönen sanoi.
– Minulla oli ensimmäisellä suksella vähän pitohaasteita. Toinen pari oli pitävämpi, mutta luistoltaan huonompi.
Myös Kyllösen teki mieli vaihtaa sukset jo ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta hän vaihtoi uuteen pariin vasta kilpailun puolivälissä.
– Toisessa parissa oli lähtökohtaisesti huonompi luisto. Sen takia en uskaltanut mennä vaihtamaan sitä heti, vaan yritin rimpuilla sillä toisenkin kierroksen, Kyllönen kertoi.
Naishiihtäjien parhaaksi Planican kisojen tulokseksi jäi 4x5 kilometrin viestin neljäs sija joukkueella Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen, Eveliina Piippo, Krista Pärmäkoski.