Ruokakauppojen verkkomyynti on kasvanut koronvirustilanteen takia räjähdysmäisesti, ja ruokatoimitusta voi joutua odottamaan jopa viikkoja. Alueelliset ja kauppakohtaiset erot ovat kuitenkin suuria.
Pahimmillaan toimitusajat ovat viikon tai jopa viikkoja, kerrotaan S-ryhmästä . Pahimmat odotusajat ovat pääkaupunkiseudulla.
Joillakin alueella joutuu puolestaan odottamaan vain päivän. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Osuuskaupasta kerrotaan, että tänään tilatut tuotteet saa noudettua tai kotiinkuljetuksena huomenna.
K-ryhmässä toimitusajat vaihtelevat myymäläkohtaisesti. K-ryhmän tavarakaupan johtaja Harri Hovi suositteleekin tarkistamaan useamman myymälän toimitusajat ja lupaa, että kotiin toimittavia myymälöitä tulee koko ajan lisää.