Saksassa otettiin kiinni viisi epäiltyä Isis-terroristia

Saksan viranomaiset kertoivat keskiviikkona pidättäneensä viisi Tadzhikistanin kansalaista epäiltynä terrori-iskujen suunnittelusta. Viisikon epäillään niin ikään kuuluvan äärijärjestö Isisiin.

Viranomaisten mukaan epäillyt suunnittelivat terrori-iskua Saksaan sijoitettuja amerikkalaisjoukkoja vastaan. Samoin tekeillä oli epäilyjen mukaan iskuja sellaisia ihmisiä vastaan, jotka ovat esittäneet kriittisiä arvioita islamista.

Syyttäjän mukaan miehet aikoivat ensin tehdä iskuja Tadzhikistanissa, mutta vaihtoivat kohteeksi Saksan sen jälkeen kun olivat saaneet uusia ohjeita korkea-arvoisilta Isis-johtajilta Syyriassa ja Afganistanissa.

Kaksi ryhmään kuuluvaa oli niin ikään saanut maksun Albaniassa tehtävästä palkkamurhasta, mutta suunnitelma ei toteutunut.

Neljä epäillyistä otettiin kiinni pohjoisessa Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa keskiviikkona aamulla. Yksi oli otettu kiinni jo aiemmin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut