Britannian luvut lähenevät jo Italiaa

Esimerkiksi yli 70-vuotiaat voivat ulkoilla joko aamupäivällä kymmenen ja kahdentoista välillä tai illalla seitsemän ja kahdeksan välillä. AFP / LEHTIKUVA

STT

Britannian viranomaiset kertoivat 621 ihmisen raportoidun kuolleen covid-19-tautiin lauantaina. Britanniassa kuolleita on jo lähes yhtä paljon kuin Italiassa, yhteensä 28 131.

Koronviruksen vuoksi sairaalaan joutuneiden ihmisten määrä on kuitenkin viranomaisten mukaan ollut laskussa. Britannian pääministeri Boris Johnson sanoi torstaina uskovansa, että koronakuolemien huippu on jo ohitettu. Hallituksen on määrä ensi viikolla kokoontua keskustelemaan siitä, aloitetanko koronaviruksen vuoksi määrättyjen liikkumisrajoituksien höllentäminen.

Ranska aikoo jatkaa uuden koronaviruksen vuoksi määrättyä poikkeustilaa kahdella kuukaudella heinäkuun 24. päivään saakka.

Parlamentin hyväksyttäväksi menevässä hallituksen esityksessä todetaan, että runsas kuukausi sitten alkaneen poikkeustilan lopettaminen tässä kuussa olisi ennenaikaista ja voisi johtaa tartuntojen määrän kasvuun.

Liikkumisrajoituksia aletaan kuitenkin vähitellen purkaa toukokuun 11. päivästä lähtien, jolloin muun muassa avataan osa kouluista.

Espanjalaiset saavat taas ulkoilla

Espanjalaiset pääsivät lauantaina ulkoilemaan ensi kertaa viikkoihin. Uusien määräysten mukaan espanjalaiset saavat käydä kerran päivässä ulkona kävelyllä tai muuten harrastamassa liikuntaa.

Liikkuminen on kuitenkin edelleen tarkkaan säädeltyä: eri ikäryhmät saavat mennä ulos vain heille osoitettuina kellonaikoina, liikkua saa vain kilometrin säteellä omasta kodista ja muihin ihmisiin on pidettävä vähintään kahden metrin etäisyys.

Esimerkiksi yli 70-vuotiaat voivat ulkoilla joko aamupäivällä kymmenen ja kahdentoista välillä tai illalla seitsemän ja kahdeksan välillä. Alle 14-vuotiaiden lasten kanssa ulos saa mennä aikaisintaan puoliltapäivin ja kotiin palata viimeistään iltaseitsemältä.

– Aion käydä lyhyellä kävelyllä. Mutta tekee pahaa nähdä kuinka koko Madrid on suljettu, kertoi kaupungin keskustassa Calle Mayorilla ulkoillut 87-vuotias Amalia Garcia Manso.

Hengityssuojaimet pakollisiksi julkisissa liikennevälineissä

Hengityssuojaimen käytöstä tulee pakollista Espanjan julkisessa liikenteessä ylihuomisesta lähtien, kertoi maan pääministeri Pedro Sanchez.

Viranomaiset toimittavat ympäri maata maanantaina kuusi miljoonaa hengityssuojainta. Tämän lisäksi paikallisviranomaisille toimitetaan vielä seitsemän miljoonaa suojainta lisää.

Hengityssuojainten käyttö ei tähän asti ole ollut pakollista Espanjassa, mutta viranomaiset ovat suositelleet niiden käyttöä.

Pääministeri kehotti varovaisuuteen

Espanjan tiukat liikkumisrajoitukset tulivat voimaan seitsemän viikkoa sitten. Vain välttämättömillä asioilla, kuten ruokakaupassa ja apteekissa, on saanut käydä. Jo viime viikolla rajoituksia höllättiin sen verran, että alle 14-vuotiaille lapsille sallittiin enintään tunnin mittainen ulkoilu päivässä yhden aikuisen kanssa.

Lauantaina voimaan astuneiden uusien sääntöjen mukaan ulkona saa myös urheilla, mutta vain yksin. Sallittuja lajeja ovat esimerkiksi juoksu ja pyöräily, jolloin liikkua saa myös yhden kilometrin säteen ulkopuolella. Paikkakunnalta toiselle ei kuitenkaan saa siirtyä, viranomaiset ovat korostaneet.

42-vuotias Marcos Abeytua lähti juoksulenkille heti aamuseitsemältä.

– Oltuani viikkoja eristyksissä halusin kovasti päästä ulos juoksemaan. Eilen oloni oli kuin lapsella jouluaattona, Abeytua kuvasi tunnelmiaan.

Vaikka rajoituksia nyt höllennetään, pääministeri Sanchez kehotti espanjalaisia edelleen toimimaan vastuullisesti.

– Tänään otamme uuden askeleen eristystoimien lieventämisessä, mutta meidän on tehtävä se varovasti ja vastuullisesti. Virus on yhä läsnä, pääministeri muistutti Twitterissä .

Venäjällä koronatartunnat yhä nousussa

Venäjällä koronaviruskriisi jatkuu vakavana. Koronatartuntojen määrä nousi lauantaina jälleen uuteen päiväkohtaiseen ennätykseen.

Venäjällä todettiin vuorokaudessa yli 9 600 uutta koronatartuntaa. Kuolemia raportoitiin 53. Kaikkiaan tartuntoja on todettu lähes 125 000 ja kuolemia runsaat 1 200.

Venäjän koronaluvut ovat kuitenkin vielä suhteellisen pieniä. Tilastosivusto Worldometerin mukaan miljoonaa asukasta kohden viruksen seurauksena on Venäjällä kuollut kahdeksan ihmistä ja tartuntoja todettu 850.

Venäjällä pahin tilanne on pääkaupungissa Moskovassa, jossa on todettu noin puolet koko maan tartunnoista. Kaupungin pormestari Sergei Sobjanin kertoi lauantaina, että seulontatutkimusten perusteella moskovalaisista noin kahdella prosentilla, eli 250 000 ihmisellä, on koronavirustartunta. Pormestarin mukaan liikkumisrajoitukset ja muut poikkeustoimet ovat kuitenkin purreet epidemiaan, vaikka sen taitekohtaa ei olekaan vielä saavutettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut