Syyttäjä: Omaishoitajana toiminut mies ajoi puolisonsa ottamaan lääkkeiden yliannostuksen ja runsaasti alkoholia, nainen kuoli

STT

Pohjois-Karjalassa avopuolisonsa omaishoitajana toiminutta miestä syytetään puolisonsa taposta. Syyttäjän mukaan mies ajoi naisen tappamaan itsensä eikä nainen ymmärtänyt, mitä oli tekemässä.

Avopari oli viime joulukuussa valvonut pari vuorokautta, ja mies oli tarjoillut naiselle runsaasti alkoholijuomaa. Tämän jälkeen pari oli haastehakemuksen mukaan keskustellut yhteisestä itsemurhasta. Mies ilmoitti naiselle tappavansa itsensä, mikä syyttäjän mukaan aiheutti naiselle paineen surmata itsensä ensin. Nainen oli liikuntakyvytön ja jatkuvan huolenpidon tarpeessa.

Syyttäjän mukaan mies tarjosi naiselle aineet itsensä tappamiseen. Hän antoi naisen otettavaksi hengenvaarallisen annoksen insuliinia ja muita lääkkeitä: useamman insuliinikynän, joista yhdessä oli neula paikallaan, ja usean päivän lääketabletit kipossa.

Mies ei estänyt naista ottamasta lääkkeitä eikä kutsunut apua, vaan meni sen sijaan nukkumaan. Hän soitti hätäkeskukseen vasta herättyään, jolloin nainen oli jo kuollut. Syyttäjän mukaan nainen kuoli insuliinin yliannokseen ja alkoholiin tai insuliinin, muiden lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutukseen. Naisen sairaudet ovat lisäksi voineet myötävaikuttaa kuolemaan.

Vangittuna puolisen vuotta

Nainen ei terveydentilansa, univajeen ja päihtymystilansa vaikutuksesta ole syyttäjän mukaan ymmärtänyt tekonsa luonnetta. Nainen oli syyntakeettomassa tilassa ja toimi vastoin omaa etuaan.

Syyttäjä vaatii miehelle ensisijaisesti tuomiota taposta. Syyttäjä katsoo, että mies on tahallaan tappanut naisen tai tahallaan jättänyt kuoleman estämättä. Toissijaisesti syyttäjä vaatii miehelle tuomiota tapon yrityksestä, sillä jos kuoleman ei katsottaisi olevan syy-yhteydessä miehen toimintaan, mies on joka tapauksessa tahallaan yrittänyt tappaa puolisonsa.

Mies on ollut vangittuna joulukuusta lähtien. Syyttäjä vaatii hänelle vähintään kahdeksan vuoden vankeutta.

Mies kiistää syytteen mutta myöntää ojentaneensa naiselle insuliinin ja muut lääkkeet. Syytetty katsoo vastauksessaan, että hänen toimintaansa on pidettävä korkeintaan rankaisemattomana avunantona itsemurhaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.