Uutissuomalainen: koronarajoitusten purkamisella kansan tuki - lue yön uutiskooste

STT

Pääministeri Sanna Marin (sd.) pitää aamupäivällä tilannekatsauksen, jossa avataan hallituksen hybridistrategiaa ja koronavirustilanteen epidemiologista arviota.

Hallitukselta on kaivattu teroitettua viestiä Suomen koronastrategiasta. Esimerkiksi kuinka vakavaksi epidemiatilanne voi päästä ennen kuin nyt kevennettäviä rajoituksia otetaan uudelleen käyttöön?

Tiedotustilaisuudessa on tarkoitus kertoa mittareista ja ennusteista, joilla koronavirustilannetta arvioidaan.

Uutissuomalainen: Enemmistö suomalaisista tukee hallituksen linjaa rajoitusten purkamisessa

Enemmistö suomalaisista antaa tukensa hallituksen linjauksille koronarajoitusten poistamisesta, kertoo Uutissuomalaisen gallup. Lähes 60 prosenttia suomalaisista on erittäin tai melko tyytyväisiä hallituksen suunnitelmaan ja aikatauluun rajoitusten purkamisessa.

Viidesosa vastaajista oli erittäin tai melko tyytymättömiä.

Naiset ovat jonkin verran miehiä tyytyväisempiä hallituksen suunnitelmiin. Yli 65-vuotiaat suhtautuvat hallituksen toimiin kaikkein myönteisimmin.

Gallupin toteutti IRO Research internetpaneelissa. Kyselyyn vastasi 6.–11. toukokuuta 1 000 ihmistä. Kyselyn virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kiskobussi syttyi palamaan tasoristeysturmassa Mänttä-Vilppulassa - vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin

Pirkanmaalla Mänttä-Vilppulassa sattui myöhään torstaina tasoristeysturma, jossa olivat osallisina traktori ja kiskobussi. Kiskobussi syttyi törmäyksen jälkeen palamaan, mutta vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos.

Traktorin kuljettaja loukkaantui lievästi, hän oli kopsauttanut päätään. Veturinkuljettaja ja junan kolme matkustajaa eivät loukkaantuneet ja pääsivät ulos junasta.

Juna kulki törmäyksen jälkeen vielä 300 metriä ja syttyi palamaan. Palo saatiin sammutettua.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

EU:n sisäministerit puhuvat tänään rajaliikenteestä - komissio on suositellut lomamatkailun osittaista avaamista

EU-maiden sisäministerit keskustelevat tänään videokokouksessa rajaliikenteestä ja matkustamisesta koronaviruspandemian keskellä. Useat EU-maat ovat ottaneet käyttöön erilaisia matkustusrajoituksia, jotta koronaviruksen leviämistä pystyttäisiin hillitsemään.

EU-komissio suositteli aiemmin tällä viikolla, että vapaa-ajan matkailua voitaisiin avata sellaisten jäsenmaiden välillä, jotka ovat keskenään samanlaisessa epidemiatilanteessa.

Suomi ei ole vielä neuvotellut muiden EU-maiden kanssa lomamatkailusta. Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan hallitus keskustelee komission ehdotuksesta ensi viikolla.

EU:n ja Britannian tulevan suhteen neuvotteluissa ratkotaan edelleen peruskysymyksiä

Britannia ja Euroopan unioni ovat jatkaneet neuvotteluja tulevasta suhteestaan, mutta vaikuttaa epätodennäköiseltä, että suurista edistysaskeleista kuultaisiin vielä tällä viikolla.

EU:n pääneuvottelija Michel Barnierin odotetaan kertovan neuvottelujen kulusta tänään iltapäivällä.

Eurooppa-tutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta arvioi STT:lle, että osapuolet ovat edelleen kiinni peruskysymyksissä, joihin ei ole saavutettu ratkaisuja.

EU tahtoo säilyttää EU-sääntöjen takaamat tasapuoliset kilpailuolosuhteet, kun taas Britannialle ei käy sitoutuminen EU-sääntelyyn.

Koronavirukseen on kuollut jo yli 300 000 ihmistä

Koronavirukseen on kuollut maailmassa jo yli 300 000 ihmistä, kertoo esimerkiksi virustilannetta kartoittavan Johns Hopkins -yliopiston seuranta.

Tartunta on todettu ainakin 4,4 miljoonalla ihmisellä sen jälkeen kun virus alkoi levitä Kiinassa viime vuoden lopulla.

Suurin osa kuolemista on todettu Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Yhdysvalloissa viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut jo yli 85 000 ihmistä. Britanniassa kuolleita on yli 33 000 ja Italiassa yli 31 000. Ranska ja Espanja ovat molemmat raportoineet yli 27 000 kuolemaa.

Koska maailman maat tilastoivat koronavirustietoja eri tavoin eikä kaikkia tapauksia testata, sekä tartuntojen että kuolemien määrät lienevät todellisuudessa virallisia lukuja suurempia. (Lähde: AFP)

Yhdysvalloissa jälleen noin 1 750 uutta koronaviruskuolemaa

Yhdysvalloissa koronavirukseen kuolleiden määrä on lisääntynyt vuorokauden aikana vähän yli 1 750 ihmisellä, kertoo baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta.

Luku kuvaa tilannetta torstai-iltana paikallista aikaa.

Sunnuntaina kerrottiin 776 kuolemasta, mikä oli alhaisin vuorokausilukema sitten maaliskuun. Sen jälkeen kuolemien määrät ovat olleet jälleen nousussa. Keskiviikon luku oli hieman torstain lukua korkeampi.

Yhdysvalloissa on todettu eniten koronavirustartuntoja sekä niihin liittyviä kuolemia maailmassa. Yhteensä kuolleita on maassa jo yli 85 000. Tartuntoja on todettu jo pitkälti yli 1,4 miljoonaa. (Lähde: AFP)

New Yorkin pörssi aikoo taas avata ovensa meklareille, tosin tiukoin varotoimin

Yhdysvalloissa New Yorkin pörssi aikoo avata pörssisalin ovet meklareille jälleen toukokuun viimeisellä viikolla. Pörssirakennus Wall Streetilla on ollut koronaviruskriisin vuoksi suljettuna maaliskuun puolivälistä lähtien. Kauppaa on käyty etänä.

Välittäjien paluuseen liittyy kuitenkin tiukkoja varotoimia, pörssin johtaja Stacey Cunningham kertoi Wall Street Journalissa.

Rakennukseen päästetään aiempaa vähemmän ihmisiä kerrallaan. Kaikilta odotetaan kasvosuojien käyttöä ja turvavälien noudattamista. Ennen rakennukseen pääsyä tulijoilta mitataan lämpö.

Torstaina pörssi sulkeutui noususuuntaisena kahden tappiopäivän jälkeen. Dow Jones -indeksi nousi 1,6 prosenttia, laajapohjainen S&P 500 puolestaan 1,2 prosenttia. Teollisuuspainotteinen Nasdaq kipusi 0,9 prosenttia.

Bangladeshin rohingyapakolaisten keskuudesta löytynyt ensimmäinen koronatartunta - leireillä asuu miljoona ihmistä

Koronavirus vaikuttaa levinneen Bangladeshissa pakolaisleireille, joissa asuu lähes miljoona rohingya-muslimia. Paikallisten viranomaisten mukaan leirillä asuvalla miehellä todettiin torstaina koronavirustartunta. Lisäksi tartunta on todettu yhdellä leirin lähellä asuvalla miehellä.

Asiantuntijat ovat pidempään varoitelleet, että koronavirusepidemia saattaa puhjeta maan kaakkoisosan leirillä. Ihmiset asuvat leireillä teltoissa ja bambumajoissa. Hygienia on puutteellista.

Bangladeshissa on aiemmin todettu noin 19 000 koronavirustartuntaa.

Vuonna 2017 satoja tuhansia rohingyoita pakeni Myanmarin väkivaltaa naapurimaahan Bangladeshiin

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut