USA lähetti Brasiliaan kaksi miljoonaa annosta lääkettä, jonka tehosta ei ole näyttöä

Brasiliassa koronavirus on aiheuttanut jo kymmeniätuhansia kuolemia. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvallat on lähettänyt Brasiliaan kaksi miljoonaa annosta malarialääke hydroksiklorokiinia. Tarkoituksena on auttaa brasilialaisia koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Lääkkeen tehosta covid-19-taudin hoidossa ei kuitenkaan ole näyttöä.

Valkoisen talon tiedotteen mukaan lääkettä aiotaan käyttää sekä terveydenhoitohenkilökunnan suojaamiseen virukselta että tartunnan saaneiden hoitamiseen.

Lääkkeen hyöty on kyseenalainen, ja sen ympärillä on käyty paljon kiivasta keskustelua. Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut, että hydroksiklorokiini voi olla mahdollisesti jopa vaarallinen, sillä se voi lisätä sydänongelmien riskiä. Lääkkeen tehosta virusta vastaan ei puolestaan ole saatu pitävää näyttöä. Ranskan hallitus kielsi viime viikolla lääkkeen käytön koronapotilaiden hoidossa.

Hydroksiklorokiinin puolesta on puhunut muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka on kertonut käyttäneensä lääkettä ennaltaehkäisynä. Trump on hehkuttanut lääkettä muutenkin useaan otteeseen kevään mittaan.

Myös Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on kannattanut hydroksiklorokiinia, ja hiljattain myös Brasilian uusi terveysministeri suositteli lääkkeen käyttöä jopa lievien koronatapausten hoitamiseen. Bolsonaron hallinnon kaksi edellistä terveysministeriä joutuivat jättämään tehtävänsä huhti-toukokuussa. He molemmat olivat presidentin kanssa eri linjoilla lääkkeen suhteen.

Trumpia ja Bolsonaroa yhdistää myös se, että he molemmat ovat vaatineet hanakasti koronaviruksen torjumiseksi asetettujen rajoitusten nopeaa purkamista.

Brasiliassa lähes 30 000 kuollutta

Brasiliasta on tullut viime viikkoina yksi koronaviruspandemian keskuksista. Maassa on todettu toiseksi eniten tartuntoja maailmassa, noin puoli miljoonaa. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on vahvistettu yli 29 000. Todellisuudessa tartuntoja on paljon enemmän, sillä Brasilian testauskapasiteetti on moniin muihin suuriin maihin verrattuna pahasti puutteellinen.

Miljoonaa asukasta kohden Brasiliassa on kirjattu Worldometer -tilastosivun mukaan 137 koronakuolemaa, kun Suomessa vastaava luku on 58 ja Yhdysvalloissa 321.

Valkoinen talo ilmoitti lääkelähetyksen lisäksi lähettävänsä Brasiliaan pian tuhat hengityskonetta. Valkoisen talon mukaan Yhdysvallat ja Brasilia myös ryhtyvät tutkimusyhteistyöhön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.